HE 27/2018 vpHyväksyttyVireille 28.3.2018

Nuorten viljelijöiden aloitustuen hakuajan pidentäminen

Lait maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Nuoret maatalous- ja porotalousyrittäjät voivat hakea aloitustukea vielä toiminnan aloittamisen jälkeen. Tukea on haettava kahden vuoden kuluessa tilanpidon aloittamisesta.

Tila
Hyväksytty
Vireille
28.3.2018
Viimeisin tapahtuma
18.5.2018
Äänestyksiä
0
Vahvistettu
1.6.2018
Säädös
417/2018

Mitä ehdotetaan

Nuoren viljelijän ja nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuen hakuaikaa pidennetään siten, että hakemuksen voi toimittaa viimeistään 24 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta, kun aiemmin sitä oli haettava ennen aloittamista.

Mitä se tarkoittaa

Muutos tuo joustoa enintään 40-vuotiaiden uusien maatalous- ja porotalousyrittäjien rahoitusjärjestelyihin ja helpottaa tilanpidon aloittamista. Sääntöä sovelletaan takautuvasti 1.1.2018 alkaen, jotta kaikki kyseisenä vuonna aloittaneet pääsevät pidennetyn määräajan piiriin.

Näin eduskunta äänesti

Esitys hyväksyttiin ilman äänestystä – yksikään edustaja ei ehdottanut sen hylkäämistä tai muuttamista täysistunnossa.

Käsittelyn vaiheet

Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.

  1. 28.3.2018Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Maa- ja metsätalousministeriö
  2. 3.4.2018Lähetekeskustelu · Täysistunto
  3. 4.5.2018Valiokunnan mietintö tai lausunto · maa- ja metsätalousvaliokunta
  4. 9.5.2018Ensimmäinen käsittely · Täysistunto
  5. 15.5.2018Toinen käsittely · Täysistunto
  6. 17.5.2018Eduskunnan vastaus ja kirjelmä

Päätökset lakiehdotuksittain2

  • 1Laki maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n muuttamisestaHyväksytty · 417/2018 · 1.6.2018
  • 2Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 §:n muuttamisestaHyväksytty · 418/2018 · 1.6.2018

Ehdotettu lakiteksti

Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.

1.Laki maatalouden rakennetuista annetun lain 13 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) 13 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1187/2014, seuraavasti:

13 §Tuettavaa toimenpidettä koskevat edellytykset

Maatilan investointitukea ei myönnetä sellaiseen toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu. Nuoren viljelijän aloitustukea voidaan myöntää, jos tukea on haettu 24 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta.

Jos tuettava toimenpide edellyttää luvan hankkimista viranomaiselta, tuen myöntämisen edellytyksenä on luvan esittäminen.

Jos tuettavaan toimenpiteeseen sisältyy rakentamisinvestointi, hakijan on lisäksi esitettävä rakentamista koskeva suunnitelma, josta käy ilmi rakentamisinvestoinnin toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja ympäristöön sopivuus.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin tilanteista, joissa toimenpide katsotaan aloitetuksi, sekä rakentamista koskevan suunnitelman sisällöstä. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan säätää rakentamisinvestoinnin teknisistä, taloudellisista, toiminnallisista sekä turvallisuuteen ja ympäristöön liittyvistä seikoista.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2018. Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2018.

2.Laki porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) 11 §, sellaisena kuin se on laissa 1676/2015, seuraavasti:

11 §Tuettavan toimenpiteen aloittaminen

Elinkeinonharjoittajan investointitukea, elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistukea, paliskunnan investointitukea ja tutkimusrahoitusta ei myönnetä sellaiseen elinkeinonharjoittajan, paliskunnan tai tutkimusrahoituksen hakijan toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu. Paliskunnan aitojen kunnossapitotukea ei myönnetä, jos kunnossapito on aloitettu ennen kuin hakemus on tullut vireille. Nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea voidaan myöntää, jos tukea on haettu 24 kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta.

Edellä 1 momentista poiketen paliskunnalle voidaan myöntää tukea sellaiseen investointiin, jonka toteuttamisen aloittaminen on ollut välttämätöntä muulle taholle kuin porotalouden harjoittajalle aiheutuvan vahingon estämiseksi tai paliskunnasta riippumattomasta syystä tuhoutuneen tai rikkoutuneen aidan korvaamiseksi.

Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset siitä, milloin toimenpide katsotaan aloitetuksi. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset myös siitä, milloin aloittaminen on välttämätöntä 2 momentissa tarkoitetusta syystä.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2018. Sitä sovelletaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2018.

Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalouden rakennetuista annettua lakia sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annettua lakia. Kuluvan ohjelmakauden alkaessa maatalouden rakennetuista annetun lain nojalla myönnettävää nuoren viljelijän aloitustukea sekä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain nojalla myönnettävää nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea tuli hakea ennen tilanpidon aloittamista. Euroopan unionin lainsäädäntöä on muutettu vuoden 2018 alusta voimaan tulleella Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella siten, että aloitustukea koskeva hakemus on toimitettava viimeistään 24 kuukautta toiminnan aloittamispäivän jälkeen. Lakiehdotusten tarkoituksena on saattaa kansallinen lainsäädäntö vastaamaan muuttunutta Euroopan unionin lainsäädäntöä nuoren viljelijän aloitustuen ja nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustuen hakemisen määräajan osalta. Lait ehdotetaan tulemaan voimaan ensi tilassa ja sovellettaviksi 1 päivästä tammikuuta 2018.

Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 13.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.