Lopullinen äänestys koko laista
Hyväksytäänkö vai hylätäänkö laki?
98
Jaa
40
Ei
0
Tyhjää
61
Poissa
Ladataan äänestyskarttaa…
Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta
Yksityisten päiväkotien lupapakosta luovutaan ja tilalle tulee rekisteröintimenettely. Uusi päiväkoti voi aloittaa toimintansa heti, kun toimitilat ja toiminnan edellytykset on tarkastettu, eikä varsinaista rekisteröintipäätöstä tarvitse enää odottaa.
Varhaiskasvatuslakia muutetaan siten, että yksityisen päiväkotitoiminnan harjoittamisessa siirrytään lupamenettelystä rekisteröintimenettelyyn Soteri-rekisteriin. Toiminnan aloittamista aikaistetaan mahdollistamalla aloitus heti hyväksytyn toimitilatarkastuksen ja yleisten edellytysten tarkistuksen jälkeen ennen lopullista rekisteröintipäätöstä. Yksityisen perhepäivähoidon sääntely säilyy ennallaan.
Muutos vaikuttaa yksityisiin päiväkotiyrityksiin ja -yhteisöihin, kuntiin, valvontaviranomaisiin sekä lapsiperheisiin. Päiväkotien avaaminen nopeutuu ja toiminnan aloittamisen ennakoitavuus paranee, mikä vähentää yritysten taloudellista riskiä ja selkeyttää kuntien asiakasohjausta. Ennen lain voimaantuloa rekisteröityjen toimijoiden luvat ja ilmoitukset muutetaan uusiksi rekisteröinneiksi viran puolesta ja maksutta ilman erillisiä toimenpiteitä. Laki tulee voimaan 1.1.2026.
Eduskunta hyväksyi lain äänin 98–40.
Lopullinen äänestys koko laista
98
Jaa
40
Ei
0
Tyhjää
61
Poissa
Ladataan äänestyskarttaa…
Hyväksytty laki ei tule voimaan heti: tasavallan presidentti vahvistaa lain, ja se tulee voimaan laissa säädettynä päivänä. Tämä laki vahvistettiin 24.10.2025.
Eduskuntakäsittelyn vireilletulo(Opetus- ja kulttuuriministeriö)
22.5.2025
Lähetekeskustelu(Täysistunto)
28.5.2025
Valiokunnan mietintö tai lausunto(sivistysvaliokunta)
19.9.2025
Ensimmäinen käsittely(Täysistunto)
2.10.2025
Toinen käsittely(Täysistunto)
8.10.2025
Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
9.10.2025
Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan varhaiskasvatuslain (540/2018) 42 §:n otsikko ja 4 momentti, 43 a §:n 1 momentin 3 kohta sekä 2 ja 3 momentti, 44 §, 44 a §:n otsikko, 1 momentin johdantokappale ja 2–4 momentti, 44 b ja 44 c §, 44 d §:n otsikko, 1 momentin johdantokappale ja 2–4 momentti, 45 §:n 2 ja 3 momentti, 46 §:n otsikko, 1 momentti, 2 momentin johdantokappale ja 1 ja 4 kohta sekä 3 momentti, 47 §:n 3 momentti, 49 §, 51 §:n 2 momentti, 58 §:n 1 momentti, 59 §:n otsikko sekä 1 ja 4 momentti sekä 63 §:n otsikko ja 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 42 §:n otsikko ja 4 momentti laissa 189/2024, 43 a §:n 1 momentin 3 kohta sekä 2 ja 3 momentti ,44 §, 44 a §:n otsikko, 1 momentin johdantokappale ja 2–4 momentti, 44 b ja 44 c §, 44 d §:n otsikko, 1 momentin johdantokappale ja 2–4 momentti ,45 §:n 2 ja 3 momentti, 46 §:n 2 momentin 1 ja 4 kohta, 47 §:n 3 momentti,, 49 §, 51 §:n 2 momentti, 58 §:n 1 momentti, 59 §:n otsikko sekä1 ja 4 momentti ja 63 §:n otsikko ja 1 momentti laissa 326/2022 ja 46 §:n otsikko sekä 1 ja 3 momentti laissa 189/2024, sekä lisätään 44 d §:ään, sellaisena kuin se on laissa 326/2022, uusi 5 momentti ja 45 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 326/2022, uusi 4 momentti seuraavasti:
42 §Tiedonsaantioikeudet
Aluehallintovirastoilla ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla on oikeus salassapitosäännösten estämättä ja maksutta saada pyydettäessä muulta viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta tietoja veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin tai Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisesta, toiminnasta, taloudesta ja kytkennöistä, jotka ovat välttämättömiä yksityisen päiväkotitoiminnan harjoittamista koskevan hakemuksen käsittelemiseksi tai 43 a §:ssä tarkoitettujen yleisten edellytysten täyttymisen selvittämiseksi tai valvomiseksi.
43 a §Yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleiset edellytykset
Palveluntuottajan tulee täyttää koko toiminnan ajan seuraavat yleiset edellytykset:
3) palveluntuottajalla ei ole ulosotossa verovelkoja tai muita julkisia velkoja, velkoja, jotka on palautettu ulosotosta varattomuustodistuksin, eikä muita sellaisia veroihin tai lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin tai Tullin perimiin maksuihin liittyvien velvollisuuksien laiminlyöntejä tai muita palveluntuottajan maksukykyyn nähden vähäistä suurempia velkoja, jotka vaarantavat palveluntuottajan luotettavuuden;
Jos 1 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitetuissa seikoissa tapahtuu muutoksia, niistä on ilmoitettava viipymättä kirjallisesti päiväkotitoiminnan osalta rekisteröintiviranomaiselle ja perhepäivähoidon osalta kunnan monijäseniselle toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan.
Mitä 43 §:ssä ja 1 momentissa säädetään palveluntuottajasta, koskee myös sitä, joka omistuksen, sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella käyttää määräämisvaltaa palveluntuottajan puolesta. Jos yksityistä varhaiskasvatusta harjoittaa oikeushenkilö ja oikeushenkilön omistukseen, sopimukseen tai muuhun järjestelyyn perustuva määräysvalta siirtyy, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava siitä rekisteröintiviranomaiselle kahden viikon kuluessa määräysvallan siirtymisestä.
44 §Oikeus harjoittaa yksityistä päiväkotitoimintaa
Yksityistä päiväkotitoimintaa saa harjoittaa vain palveluntuottaja, jota ja jonka toimipaikkoja koskevat tiedot on tallennettu 46 §:ssä tarkoitettuun Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen ylläpitämään valtakunnalliseen palveluntuottajien rekisteriin.
Edellä 1 momentista poiketen uusi palveluntuottaja saa aloittaa toimintansa, kun palveluntuottajan on katsottu täyttävän 43 a §:ssä tarkoitetut yleiset edellytykset, sen toimipaikka on tarkastettu 44 b §:ssä säädetyn mukaisesti ja kunta on antanut tarkastuskertomuksen suorittamastaan tarkastuksesta, eikä tarkastuksessa ole havaittu puutteita.
44 a §Rekisteröintiä varten annettavat tiedot
Palveluntuottajan on toimitettava rekisteröintiä varten tarvittavat tiedot rekisteröintiviranomaiselle sähköisen asiointipalvelun kautta. Päiväkotitoiminnan harjoittamista koskevan rekisteröintihakemuksen on sisällettävä:
Kunnan monijäsenisen toimielimen tai sen määräämän viranhaltijan on annettava palveluntuottajalle ohjausta ja neuvontaa hakemuksen tekemistä varten.
Palveluntuottajan on haettava rekisteröinnin muuttamista, mikäli 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetuissa seikoissa tapahtuu olennaisia muutoksia. Rekisteröinnin muuttamista koskevan hakemuksen on sisällettävä 1 momentissa säädetyt tiedot niiltä osin kuin ne ovat tarpeen muutoshakemuksen ratkaisemiseksi. Muutosta ei saa toteuttaa ennen kuin muutos on rekisteröity. Mikäli muutos koskee uuden toimipaikan perustamista, toiminnan saa aloittaa, kun toimipaikka on tarkastettu 44 b §:ssä säädetyn mukaisesti ja kunta on antanut tarkastuskertomuksen suorittamastaan tarkastuksesta, eikä tarkastuksessa ole havaittu puutteita
Hakemuksen tekemisestä, sisällöstä ja hakemukseen liitettävistä asiakirjoista voidaan antaa tarkempia säännöksiä opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella.
44 b §Päiväkodin toimipaikan tarkastus
Rekisteröintiviranomaisen tulee rekisteröintiä koskevan hakemuksen saatuaan ja uusien palveluntuottajien osalta 43 a §:ssä tarkoitetut yleiset edellytykset tarkastettuaan pyytää kunnan monijäsenistä toimielintä suorittamaan tarkastus varhaiskasvatuksen toimipaikassa sen varmistamiseksi, että toimintaympäristö on soveltuva suunnitellulle varhaiskasvatuksen järjestämiselle ja vastaa laissa säädettyjä vaatimuksia. Tarkastuksen suorittamista varten toimielimen tulee saada rekisteröintiviranomaiselta kopio palveluntuottajan hakemuksesta. Kunnan monijäsenisen toimielimen tulee välittömästi pyynnön saatuaan suorittaa tarkastus varhaiskasvatuksen toimipaikassa.
Tarkastuksen yhteydessä hakemuksen tekijän tulee esittää kunnan monijäseniselle toimielimelle toimipaikkaa koskeva 48 §:ssä tarkoitettu omavalvontasuunnitelma sekä lasten kanssa työskentelevän muuhun kuin työsopimussuhteiseen henkilöstöön kuuluvan henkilön osalta lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Osana tarkastusta kunnan monijäsenisen toimielimen tulee tarvittaessa pyytää lausuntoa pelastus-, rakennusvalvonta- ja terveydensuojeluviranomaisilta. Lausunnot saatuaan kunnan monijäsenisen toimielimen tulee viipymättä koostaa rekisteröintiviranomaiselle tarkastuskertomus suorittamastaan tarkastuksesta ja muilta viranomaisilta saamistaan lausunnoista. Kunnan monijäsenisen toimielimen tulee kirjata tarkastuskertomukseen tieto omavalvontasuunnitelman ja rikosrekisteriotteen esittämisestä. Kunnan monijäsenisen toimielimen tulee liittää saamansa viranomaislausunnot tarkastuskertomukseensa. Kunnan monijäseninen toimielin antaa tarkastuskertomuksen tiedoksi palveluntuottajalle viipymättä sen valmistuttua. Muilta osin tarkastuksessa noudatetaan, mitä hallintolain (434/2003) 39 §:ssä säädetään.
44 c §Toiminnan lopettaminen
Palveluntuottajan on viipymättä tehtävä rekisteröintiviranomaiselle kirjallinen ilmoitus toiminnan lopettamisesta.
Rekisteröintiviranomaisen on saatettava toiminnan lopettamista koskeva ilmoitus tiedoksi kunnan monijäseniselle toimielimelle tai sen määräämälle viranhaltijalle siinä kunnassa, jossa toimipaikka sijaitsee.
44 d §Rekisteröinnin peruuttaminen
Rekisteröintiviranomaisen tulee palveluntuottajaa kuultuaan peruuttaa palveluntuottajan tai sen toimipaikan rekisteröinti, jos:
Rekisteröintiviranomaisen tulee ennen rekisteröinnin peruuttamista varata palveluntuottajalle mahdollisuus 1 momentissa tarkoitettujen puutteiden korjaamiseen asettamassaan kohtuullisessa määräajassa.
Palveluntuottajan rekisteröinti tulee peruuttaa myös, jos se ilmoittaa toiminnan lopettamisesta kirjallisesti rekisteröintiviranomaiselle. Lisäksi rekisteröintiviranomainen voi peruuttaa palveluntuottajan rekisteröinnin, jos päiväkotitoimintaa ei ole harjoitettu kahteen vuoteen, eikä palveluntuottaja ole ilmoittanut toiminnan lopettamisesta.
Rekisteröintiviranomainen tekee päätöksen rekisteröinnin peruuttamisesta. Rekisteröintiviranomaisen on saatettava peruuttamista koskeva päätös tiedoksi kunnan monijäseniselle toimielimelle tai sen määräämälle viranhaltijalle siinä kunnassa, jossa toimipaikka sijaitsee.
Palveluntuottajaa koskevat henkilötiedot tulee poistaa rekisteristä vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona palveluntuottaja ilmoittaa toiminnan lopettamisesta tai päiväkotitoiminnan harjoittamista koskeva rekisteröinti peruutetaan edellä 1–3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa.
45 §Päiväkodin johtajan ja perhepäivähoidon vastuuhenkilön nimeäminen
Yksityisen palveluntuottajan on viipymättä tehtävä kirjallinen ilmoitus päiväkodin johtajan vaihtumisesta ja tämän yhteystietojen muutoksesta rekisteröintiviranomaiselle. Rekisteröintiviranomainen antaa muutoksen tiedoksi kunnan monijäseniselle toimielimelle. Yksityisen palveluntuottajan on viipymättä tehtävä kirjallinen ilmoitus perhepäivähoidon vastuuhenkilön vaihtumisesta ja vastuuhenkilön tämän yhteystietojen muutoksesta 44 e §:ssä tarkoitetun ilmoituksen vastaanottaneelle kunnan monijäseniselle toimielimelle.
Ilmoituksen tulee sisältää päiväkodin johtajan tai perhepäivähoidon vastuuhenkilön nimi, henkilötunnus, yhteystiedot, koulutus, työkokemus ja tehtävä toimipaikassa.
Rekisteröintiviranomainen tekee päätöksen päiväkodin johtajan tietojen vaihtamisesta.
46 §Tietojen tallentaminen rekisteriin
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja aluehallintovirastot pitävät palveluntuottajien rekisteriä (Soteri) yksityisen päiväkotitoiminnan rekisteröintiä, valvontaa ja tilastointia varten. Rekisteröintiviranomainen rekisteröi palveluntuottajan ja sen toimipaikat, jos ne täyttävät tässä laissa säädetyt edellytykset. Rekisteröintiviranomainen tekee päätöksen päiväkotitoiminnan rekisteröimisestä, rekisteröinnin muutoksesta taikka niiden hylkäämisestä.
Palveluntuottajien rekisteriin tallennetaan:
1) edellä 44 a §:n 1 momentissa, 44 c §:ssä, 44 d §:ssä ja 45 §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot;
4) muut kuin 1–3 kohdassa tarkoitetut rekisteröintiä ja tilastointia varten tarpeelliset tiedot, jotka eivät sisällä luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) 9 artiklassa tarkoitettuja tietoja.
Palveluntuottajan on pidettävä rekisteriin tallennettavat 44 a §:n 1 momentin 1, 2 ja 5 kohdassa tarkoitetut yhteystiedot ajantasaisina ja ilmoitettava niissä tapahtuneista muutoksista sähköisen asiointipalvelun kautta. Rekisteröintiviranomainen vastaa rekisteriin tallettamistaan tiedoista ja niiden luovuttamisen lainmukaisuudesta. Valvontaviranomainen saa käyttää rekisterin tietoja tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa.
47 §Rekisterissä olevien tietojen julkistaminen ja luovuttaminen
Tietoja, jotka koskevat tässä laissa tarkoitetun toimintansa lopettanutta palvelujentuottajaa, saa julkaista ja luovuttaa julkisessa tietopalvelussa enintään 12 kuukauden ajan siitä, kun lopettamisilmoitus saapui rekisteröintiviranomaiselle tai kun rekisteröintiviranomainen on peruuttanut palveluntuottajan rekisteröinnin.
49 §Varhaiskasvatusrikkomus
Yksityistä varhaiskasvatusta järjestävä tai tuottava, joka tahallaan
1) laiminlyö 44 §:ssä tarkoitetun rekisteröinnin hakemisen tai 44 e §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tekemisen,
2) järjestää tai tuottaa varhaiskasvatusta, vaikka on saanut rekisteröintihakemukseen hylkäävän päätöksen tai rekisteröinti on 44 d §:n nojalla peruutettu taikka
3) järjestää tai tuottaa varhaiskasvatusta tai esiopetusta vastoin 58 §:ssä tarkoitettua määräystä tai kieltoa,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, varhaiskasvatusrikkomuksesta sakkoon.
Ennen syytteen nostamista syyttäjän on varattava kunnan monijäseniselle toimielimelle tilaisuus antaa lausuntonsa.
51 §Valtion ohjausjärjestelmä
Varhaiskasvatuksen alueellinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta sekä rekisteröintiviranomaisen tehtävät kuuluvat aluehallintovirastolle.
58 §Määräyksen antaminen
Jos varhaiskasvatuksen järjestämisessä tai toteuttamisessa havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia taikka toiminta on muutoin tämän lain vastaista, valvontaviranomainen voi antaa määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Määräystä annettaessa on asetettava määräaika, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Jos asiakasturvallisuus sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä välittömästi keskeytettäväksi taikka toimipaikan, sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi. Jos palvelujentuottaja ei ole täyttänyt ilmoitusvelvollisuuttaan, palveluntuottaja on jättänyt hakematta rekisteröintiä, on aloittanut toiminnan ennen 44 b §:ssä tarkoitettua tarkastusta, rekisteröintihakemuksesta on tehty hylkäävä päätös tai rekisteröinti on peruutettu ja palveluntuottaja silti harjoittaa yksityistä päiväkotitoimintaa, toimipaikka tulee määrätä välittömästi suljettavaksi.
59 §Viranomaisten välinen yhteistyö
Valvontaviranomaisten ja rekisteröintiviranomaisen on toimittava yhteistyössä tässä laissa säädettyjä tehtäviä hoitaessaan.
Jos 52 §:ssä tarkoitettu valvontaviranomainen saa tietoonsa, että palveluntuottajan toiminnassa on 44 d §:n mukaisia rekisteröinnin peruuttamisen edellytyksenä olevia puutteita, sen tulee ilmoittaa asiasta rekisteröintiviranomaiselle. Ennen rekisteröinnin peruuttamista koskevan päätöksen tekemistä rekisteröintiviranomainen voi pyytää valvontaviranomaisen lausuntoa.
63 §Muutoksenhaku rekisteröinti- ja valvontaviranomaisen päätöksiin
Haettaessa muutosta rekisteröinti- tai valvontaviranomaisen päätökseen sovelletaan, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Yksityiset palveluntuottajat, jotka ovat merkittyinä palveluntuottajien rekisteriin tämän lain voimaan tullessa, saavat jatkaa toimintaansa tämän lain tultua voimaan. Rekisteröintiviranomaisen tulee viran puolesta ja maksutta muuttaa niille myönnetyt luvat ja tehdyt rekisteröinnit tämän lain mukaisiksi rekisteröinniksi kolmen vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta.
Tiivistelmä tuotettu tekoälyllä 25.8.2026. Se ei ole virallinen asiakirja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.