Kansainvälisen merensuojelusopimuksen uudistaminen
Jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjan sekä siihen vuosina 2009 ja 2013 tehtyjen muutosten hyväksymisestä sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi
Suomi hyväksyy kansainvälisen pöytäkirjan ja sen muutokset, jotka kieltävät jätteiden ja muiden aineiden mereen laskemisen ja polttamisen merellä. Samalla täydennetään talousvyöhykettä koskevaa lainsäädäntöä hiilidioksidin varastoinnin osalta.
- Tila
- Hyväksytty
- Vireille
- 24.5.2017
- Viimeisin tapahtuma
- 19.6.2017
- Äänestyksiä
- 0
- Vahvistettu
- 8.9.2017
- Säädös
- 635/2017
- Lähde
- eduskunta.fi ↗
Mitä ehdotetaan
Suomi saattaa voimaan vuoden 1972 dumppaussopimuksen korvaavan vuoden 1996 pöytäkirjan sekä siihen tehdyt muutokset, jotka koskevat muun muassa hiilidioksidin siirtoa varastoitavaksi ja merten keinotekoisen muokkauksen rajoittamista. Lisäksi Suomen talousvyöhykkeestä annettuun lakiin lisätään viittaus hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskevaan lakiin.
Mitä se tarkoittaa
Muutos on pääosin muodollinen ja lakitekninen, eikä sillä ole taloudellisia tai suoria käytännön vaikutuksia yrityksille tai kansalaisille. Suomen kansallinen lainsäädäntö on jo valmiiksi sopimusmääräyksiä tiukempaa, sillä Suomen vesillä ja suomalaisilta aluksilta on sallittu vain luvanvarainen ruoppausmassojen läjitys.
Näin eduskunta äänesti
Esitys hyväksyttiin ilman äänestystä – yksikään edustaja ei ehdottanut sen hylkäämistä tai muuttamista täysistunnossa.
Käsittelyn vaiheet
Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.
- 24.5.2017Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Ympäristöministeriö
- 30.5.2017Lähetekeskustelu · Täysistunto
- 7.6.2017Valiokunnan mietintö tai lausunto · ympäristövaliokunta
- 8.6.2017Ensimmäinen käsittely · Täysistunto
- 13.6.2017Ainoa käsittely · Täysistunto
- 16.6.2017Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
Päätökset lakiehdotuksittain6
- 1Laki jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain kumoamisestaHyväksytty · 635/2017 · 8.9.2017
- 2Laki jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjaan vuonna 2009 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisestaHyväksytty · 636/2017 · 8.9.2017
- 3Laki jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisenehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjaan vuonna 2013 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisestaHyväksytty · 637/2017 · 8.9.2017
- 4Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 §:n muuttamisestaHyväksytty · 638/2017 · 8.9.2017
- Jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehtyyn vuoden 1972 yleissopimukseen vuonna 1996 tehdyn vuoden 1996 pöytäkirja sekä siihen vuosina 2009 ja 2013 tehdyt muutoksetHyväksytty · 715/2017
- Jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehtyyn vuoden 1972 yleissopimukseen vuonna 1996 tehdyn pöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdan mukainen ilmoitusHyväksytty · 715/2017
Ehdotettu lakiteksti
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.
1.Laki jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehtyyn vuoden 1972 yleissopimukseen (Sops 33 ja 34/1979) Lontoossa 7 päivänä marraskuuta 1996 tehdyn vuoden 1996 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Tällä lailla kumotaan jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annettu laki (SopS 33/1979).
3 §
Pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
2.Laki jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjaan vuonna 2009 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen (Sops 33 ja 34/1979) vuoden 1996 pöytäkirjaan Lontoossa 30 päivänä lokakuuta 2009 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Muutosten muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
3.Laki jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjaan vuonna 2013 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Jätteen ja muun aineen mereen laskemisen aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyn vuoden 1972 yleissopimuksen (Sops 33 ja 34/1979) vuoden 1996 pöytäkirjaan Lontoossa 18 päivänä lokakuuta 2013 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Muutosten muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
4.Laki Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) 3 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 483/2016, seuraavasti:
3 §Ympäristönsuojeluun, vesirakentamiseen ja merialuesuunnitteluun sovellettava lainsäädäntö
Talousvyöhykkeellä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia (468/1994), ympäristönsuojelulakia (527/2014), vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annettua lakia (1299/2004), vesilakia (587/2011), maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) merialuesuunnittelua koskevaa 8 a lukua sekä hiilidioksidin talteenottamisesta ja varastoinnista annettua lakia (416/2012) ja niiden nojalla annettuja säännöksiä.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 13.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.