Koululaisten maksuttomien harrastusten vakiinnuttaminen
Laki nuorisolain muuttamisesta
Peruskoululaisille suunnattu Harrastamisen Suomen malli kirjataan lakiin, mikä vakiinnuttaa maksuttomien harrastusten tarjoamisen koulupäivän yhteydessä. Samalla nuorisoalan järjestöjen ja nuorisokeskusten valtionavustusten kriteereitä selkeytetään.
- Tila
- Hyväksytty muutettuna
- Vireille
- 30.6.2022
- Viimeisin tapahtuma
- 20.10.2022
- Äänestyksiä
- 0
- Puheenvuoroja
- 28
- Vahvistettu
- 25.11.2022
- Säädös
- 955/2022
- Lähde
- eduskunta.fi ↗
Mitä ehdotetaan
Nuorisolakiin lisätään säännökset perusopetuksen oppilaille suunnatusta Harrastamisen Suomen mallista ja siihen kunnille myönnettävästä valtionavustuksesta. Lisäksi valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen, osaamiskeskusten ja nuorisokeskusten valtionapukelpoisuuden ja valtionavustusten myöntämisen perusteita tarkennetaan ja kelpoisuuden peruuttamista sujuvoitetaan.
Mitä se tarkoittaa
Kunnat voivat hakea valtionavustusta (valtiontalouden kehyksissä noin 14,5 miljoonaa euroa vuodessa) järjestääkseen peruskoululaisille maksutonta harrastustoimintaa ennen tai jälkeen koulupäivän yhteistyössä harrastustoimijoiden kanssa. Muutos parantaa lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa sekä tekee lähes sadan nuorisoalan järjestön ja nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuudesta ja avustuspäätöksistä aiempaa läpinäkyvämpiä. Laki tulee voimaan 1.1.2023.
Näin eduskunta äänesti
Esitys hyväksyttiin ilman äänestystä – yksikään edustaja ei ehdottanut sen hylkäämistä tai muuttamista täysistunnossa.
Keskustelu salissa
Mistä väiteltiin ja missä kukin ryhmä seisoi, ja sen alla kansanedustajien puheenvuorot sanatarkasti eduskunnan pöytäkirjasta.
28 puheenvuoroa · 4 keskustelua
Keskustelun pääkohdat
Keskustelussa käsiteltiin koululaisten maksuttoman harrastustoiminnan eli Harrastamisen Suomen mallin vakiinnuttamista lainsäädäntöön sekä nuorisoalan valtionavustusten kriteerien selkeyttämistä. Esitys sai eduskunnalta poikkeuksellisen laajan ja yksimielisen tuen yli hallitus- ja oppositiorajojen. Puheenvuoroissa korostettiin harrastusten merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnille, mielenterveydelle ja syrjäytymisen ehkäisylle.
- SDPPuolesta
SDP piti uudistusta merkittävänä saavutuksena lasten hyvinvoinnin tukemisessa ja korosti, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus harrastaa perheen taloudellisesta asemasta riippumatta.
”On erittäin merkityksellinen, tärkeä ja hieno asia, että tämä harrastamisen Suomen malli kirjataan nyt lainsäädäntöön.”
— Pia Viitanen - KeskustaPuolesta
Keskusta piti harrastamisen Suomen mallin vakiinnuttamista pitkäaikaisena tavoitteenaan ja erinomaisena keinona lisätä lasten tasa-arvoa sekä vähentää pahoinvointia ja yksinäisyyttä.
”Siihen sisältyvä harrastamisen Suomen malli takaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä.”
— Mikko Kinnunen - VihreätPuolesta
Vihreät tukivat esitystä vahvasti ja painottivat lasten omien toiveiden kuulemista sekä laajan harrastusvalikoiman turvaamista kaikille taustoista riippumatta.
”Osana nuorisolakia säädettävä harrastamisen Suomen malli on hieno saavutus tältä hallituskaudelta, ja on ilo olla sitä tukemassa.”
— Mari Holopainen - VasemmistoliittoPuolesta
Vasemmistoliitto kannatti esitystä, pitäen maksuttomia harrastuksia elintärkeinä vähävaraisten perheiden lapsille ja toivoen huomiota myös syrjäseutujen harrastusmahdollisuuksiin.
”Ajattelen, että tämä on erinomainen tavoite, sillä tietenkin on niin, että kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus harrastaa.”
— Mai Kivelä - RKPPuolesta
RKP piti mallin vakinaistamista erittäin hyvänä ja piti tärkeänä, että nuorisojärjestöjen valtionapukriteereissä huomioidaan kielelliset erityispiirteet.
”Elikkä tämä nuorisolaki koskee aika pitkälle myös Suomen mallia, harrastamisen Suomen mallia, että vakinaistetaan se. Se on mielestäni todella tärkeä ja hyvä asia”
— Mikko Ollikainen - KokoomusPuolesta
Kokoomus tuki esityksen hyväksymistä ja korosti harrastamisen merkitystä syrjäytymisen ehkäisyssä sekä tarvetta tavoittaa toimintaan erityisesti ne lapset, joilla ei vielä ole yhtään harrastusta.
”Tämä on todella tärkeää suomalaisten nuorten hyvinvoinnin vahvistamisen kannalta, ja voin kyllä lämpimästi tukea tämän mietinnön viemistä laiksi.”
— Heikki Autto - PerussuomalaisetPuolesta
Perussuomalaiset kannattivat mallia ja korostivat, että kuntien ja valtion heikosta taloustilanteesta huolimatta nuorten ennaltaehkäisevästä harrastustoiminnasta ei saa säästää.
”Harrastamisen Suomen malli on kannatettava asia. Erityisesti koulupäivän jälkeen tapahtuvan harrastustoiminnan järjestämiseen on panostettava.”
— Ritva Elomaa
Kooste on tuotettu tekoälyllä 28 puheenvuorosta 13.9.2026. Ryhmien kannat on luettu puheista, ei äänestyksistä; sitaatit on tarkistettu pöytäkirjasta sanatarkasti.
Keskustelu päättyi. Asia lähetettiin sivistysvaliokuntaan.
Yleiskeskustelu päättyi. Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 107/2022 vp sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely päättyi.
Keskustelu ja asian käsittely keskeytettiin.
Keskustelu päättyi. Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 107/2022 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset. Asian käsittely päättyi.
Käsittelyn vaiheet
Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.
- 30.6.2022Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Opetus- ja kulttuuriministeriö
- 8.9.2022Lähetekeskustelu · Täysistunto
- 28.9.2022Valiokunnan mietintö tai lausunto · sivistysvaliokunta
- 4.10.2022Ensimmäinen käsittely · Täysistunto
- 11.10.2022Toinen käsittely · Täysistunto
- 20.10.2022Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
Päätökset lakiehdotuksittain1
- 1Laki nuorisolain muuttamisestaHyväksytty muutettuna · 955/2022 · 25.11.2022
Ehdotettu lakiteksti
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.
Laki nuorisolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan nuorisolain (1285/2016) 17 §:n 2 momentti, 18 §:n 2 ja 3 momentti, 19 §:n 3 ja 4 momentti, 20 §:n 2 ja 3 momentti, 23 §, 24 §:n 1 momentti ja 27 § sekä lisätään lakiin uusi 12 a ja 21 a § sekä 18 §:ään uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyy 5 momentiksi, seuraavasti:
3 luku – Kuntien nuorisotyö ja -politiikka sekä monialainen yhteistyö
12 a §Harrastamisen Suomen mallin mukainen nuorten harrastustoiminta
Harrastamisen Suomen mallin mukaisen nuorten harrastustoiminnan, jäljempänä nuorten harrastustoiminta , tarkoituksena on edistää nuorten hyvinvointia mahdollistamalla perusopetukseen osallistuvalle nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän jälkeen tai ennen sen alkamista. Harrastukseen osallistuminen on nuorelle vapaaehtoista.
Nuorten harrastustoimintaa voi järjestää kunta yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Kunta voi järjestää nuorten harrastustoimintaa hankkimalla palveluja myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta, jolloin kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään tämän lain mukaisesti.
Kun kunta järjestää nuorten harrastustoimintaa, sen tulee kuulla nuoria heidän harrastustoiveistaan, yhteen sovittaa olemassa olevia harrastamisen hyviä toimintatapoja sekä edistää koulun ja harrastustoiminnan järjestäjien yhteistyötä. Kunnan tulee laatia koulukohtainen harrastussuunnitelma nuorten kuulemisesta saatujen tietojen perusteella. Kunnan tulee huolehtia, että harrastustoiminnan järjestäjällä on tiedot ja taidot sen harrastuksen ohjaamiseen, josta järjestäjä vastaa nuorten harrastustoiminnassa.
17 §Valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuus
Valtionapukelpoiseksi voidaan hyväksyä sellainen nuorisoalan järjestö, joka toteuttaa 2 §:ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia. Valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuutta harkittaessa otetaan huomioon järjestön toiminnan merkitys ja vaikuttavuus nuorisotyön ja -toiminnan kannalta, järjestön toiminnan ajankohtaisuus sekä toiminnan valtakunnallisuus. Avustuskelpoisuutta harkittaessa edellytetään lisäksi, että järjestö edistää nuorten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta ja että järjestön hallintoa ja taloutta hoidetaan vastuullisesti.
18 §Valtionavustuksen myöntäminen valtakunnalliselle nuorisoalan järjestölle
Valtakunnallinen nuorisoalan järjestö voi osoittaa saamaansa avustusta omien alueellisten tai paikallisten rekisteröityjen jäsenjärjestöjen toimintaan valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 3 momentin mukaisesti.
Valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon:
1) järjestön toiminnan laatu ja vaikuttavuus;
2) järjestön toiminnan ajankohtaisuus;
3) järjestön toiminnan laajuus ja saavutettavuus;
4) miten järjestö edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa;
5) miten järjestö edistää nuorten osallisuutta; sekä
6) miten järjestön hallintoa ja taloutta hoidetaan.
Avustettavan toiminnan on oltava yleishyödyllistä ja edistettävä 2 §:ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia. Hyväksyttävinä menoina ei pidetä liiketoiminnasta tai muusta vastaavasta toiminnasta aiheutuvia menoja.
19 §Valtionavustuksen myöntäminen valtakunnalliselle nuorisoalan osaamiskeskukselle
Osaamiskeskuksen valtionapukelpoisuutta harkittaessa tarkastellaan hakijan esittämän osaamiskeskustoimintaa koskevan suunnitelman vastaavuutta valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman osaamiskeskuspainopisteisiin sekä esitetyn suunnitelman toteuttamiskelpoisuutta. Valtionapukelpoisuutta harkittaessa edellytetään, että hakijan hallintoa ja taloutta hoidetaan vastuullisesti ja että hakijalla on valtakunnallista osaamista ja kokemusta nuorisotoimialalla. Lisäksi harkinnassa otetaan huomioon osaamiskeskusten muodostama kokonaisuus. Valtionapukelpoisuus myönnetään määräajaksi.
Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon keskuksen tehtävien ja toiminnan laatu ja laajuus. Avustettavan toiminnan on oltava yleishyödyllistä. Hyväksyttävinä menoina ei pidetä liiketoiminnasta tai muusta vastaavasta toiminnasta aiheutuvia menoja.
20 §Valtionavustuksen myöntäminen nuorisokeskukselle
Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy nuorisokeskuksen valtionapukelpoisuuden. Valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksenä on, että keskus toteuttaa 2 §:ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia ja että keskuksen pääasiallisena tehtävänä on nuorisotyön keinoin tarjota nuorille ohjattua toimintaa ympärivuotisesti. Keskuksen nuorisotyön on edistettävä myös nuorten kansainvälistymistä ja kestävää kehitystä. Valtionapukelpoisuutta harkittaessa otetaan huomioon keskuksen talouden ja hallinnon hoito ja toiminnalliset edellytykset, toiminnan laatu, laajuus ja vaikuttavuus sekä nuorisokeskusten muodostama kokonaisuus.
Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon keskuksen nuorisotyön laatu, laajuus ja nuorisokeskuksen toiminnan vaikuttavuus sekä keskuksen talouden ja hallinnon hoito. Avustettavan toiminnan on oltava yleishyödyllistä. Hyväksyttävinä menoina ei pidetä liiketoiminnasta tai muusta vastaavasta toiminnasta aiheutuvia menoja. Mahdollinen ylijäämä on käytettävä nuorisotyön kehittämiseen sekä nuorisotyön käytössä olevien infrastruktuurien ylläpitoon ja kehittämiseen.
21 a §Valtionavustuksen myöntäminen nuorten harrastustoimintaan
Valtion talousarvioon voidaan ottaa vuosittain määräraha myönnettäväksi 12 a §:ssä tarkoitettuun nuorten harrastustoimintaan.
Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon järjestettävän harrastustoiminnan laatu ja laajuus, suunnitellun toiminnan ja talousarvion toteuttamiskelpoisuus sekä se, miten kunta toteuttaa 12 a §:n 3 momentissa tarkoitettuja tehtäviä.
Tarkempia säännöksiä nuorten harrastustoiminnan valtionavustuksen saamisen edellytyksistä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
23 §Valtionapukelpoisuuden peruuttaminen
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi peruuttaa 17 §:ssä tarkoitetun valtakunnallisen nuorisolan järjestön, 19 §:ssä tarkoitetun valtakunnallisen nuorisoalan osaamiskeskuksen, 20 §:ssä tarkoitetun nuorisokeskuksen tai 21 §:ssä tarkoitetun nuorten työpajan valtionapukelpoisuuden, jos se ei enää täytä tässä laissa säädettyjä valtionapukelpoisuuden edellytyksiä.
24 §Nuorten osallistuminen, vaikuttaminen ja kuuleminen
Nuorten mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa nuorisovaltuustossa tai vastaavassa nuorten vaikuttajaryhmässä säädetään kuntalain (410/2015) 26 §:ssä sekä hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §:ssä.
27 §Muutoksenhaku
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisusta säädetään hallintolaissa (434/2003).
Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Lain 12 a ja 21 a §:ää sovelletaan ensimmäisen kerran lukuvuonna 2023—2024 järjestettävään nuorten harrastustoimintaan ja sen toteuttamiseen tarkoitetun valtionavustuksen myöntämiseen.
Valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen sekä nuorisokeskusten valtionavustus vuodelle 2023 myönnetään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2023 tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten nojalla avustusta saaneiden valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen ja nuorisokeskusten valtionapukelpoisuuden ilman erillistä hakemusta.
Ennen tämän lain voimaantuloa hyväksyttyjen valtionapukelpoisten valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten tehtäviin, valtionapukelpoisuuden edellytyksiin sekä valtionavustuksen myöntämiseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 13.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.