Tässä laissa tarkoitetaan
1) suurella investoinnilla sellaista laitoskohtaista investointihanketta, jonka investointihyvityksen perusteeksi hyväksyttävät investointikustannukset ovat vähintään 50 miljoonaa euroa;
2) yhtiöllä Suomessa yleisesti verovelvollista osakeyhtiötä tai osuuskuntaa sekä Suomessa rajoitetusti verovelvollista yhteisöä, jolla on Suomessa elinkeinon harjoittamista varten tuloverolain 13 a §:ssä tarkoitettu kiinteä toimipaikka;
3) konsernilla yhtiöitä, jotka ovat konserniyhteydessä toisiinsa sillä perusteella, että toisella yhtiöllä on toisessa yhtiössä määräysvalta tai kolmannella yksiköllä on yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa määräysvalta molemmissa yhtiöissä verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 31 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla;
4) sähkön varastoinnilla sähkön loppukäytön siirtämistä sen tuotantohetkeä myöhempään ajankohtaan tai sähköenergian muuntamista energiamuotoon, jossa se voidaan varastoida, kyseisen energian varastointia ja sen muuntamista myöhemmin takaisin sähköenergiaksi;
5) lämmön varastoinnilla lämpöenergian loppukäytön siirtämistä sen tuotantohetkeä myöhempään ajankohtaan tai sähkö- tai lämpöenergian muuntamista energiamuotoon, jossa se voidaan varastoida, kyseisen energian varastointia ja tarvittaessa sen muuntamista tai takaisinmuuntamista lämpöenergiaksi loppukäyttöä varten (lämmitys tai jäähdytys);
6) uusiutuvasta vedystä tuotetulla polttoaineella nestemäisiä ja kaasumaisia polttoaineita, jotka on tuotettu uusiutuvasta vedystä, jonka energiasisältö on peräisin muista uusiutuvista lähteistä kuin biomassasta;
7) ei merkittävää haittaa -periaatteella elpymis- ja palautumistukivälineen perustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2021/241 2 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua ei merkittävää haittaa -periaatetta;
8) töiden alkamisella investointiin liittyvien rakennustöiden alkamista tai ensimmäistä laillisesti velvoittavaa laitetilaussitoumusta tai muuta sellaista sitoumusta, joka tekee investoinnista peruuttamattoman, sen mukaan, kumpi tapahtuu aikaisemmin, mutta ei kuitenkaan maan ostoa ja valmistelutöitä, kuten lupien hankkimista ja alustavien toteutettavuustutkimusten tekemistä;
9) kriittisillä raaka-aineilla tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetun komission asetuksen (EU) N:o 651/2014, jäljempänä yleinen ryhmäpoikkeusasetus , liitteessä 4 tarkoitettuja kriittisiä raaka-aineita;
10) laitoksella ; a) päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluvien toimintojen osalta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta unionissa ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY 3 artiklan e kohdan mukaista kiinteää teknistä kokonaisuutta; b) päästökaupan piiriin kuulumattomien toimintojen osalta sellaista teknistä kokonaisuutta, joka on verrannollinen a alakohdassa tarkoitettuun kiinteään tekniseen kokonaisuuteen;
11) teollisuuslaitoksella 10 kohdassa tarkoitettua laitosta, jossa suoritettava pääasiallinen toiminta on teollinen prosessi.