Lopullinen äänestys koko laista
Hyväksytäänkö vai hylätäänkö laki?
108
Jaa
61
Ei
0
Tyhjää
30
Poissa
Ladataan äänestyskarttaa…
Lait kirjanpitolain ja tilintarkastuslain 1 luvun 1 §:n ja 3 luvun 5 a §:n muuttamisesta
Yritysten lakisääteisen kestävyysraportoinnin kokorajoja nostetaan, jolloin raportointivelvollisuus koskee jatkossa vain kaikkein suurimpia yrityksiä. Samalla helpotetaan pienten ja keskisuurten yritysten asemaa rajoittamalla niiltä toimitusketjuissa pyydettävien kestävyystietojen määrää.
Kirjanpitolakia ja tilintarkastuslakia muutetaan EU:n kestävyysraportointia koskevan muutosdirektiivin mukaisesti. Jatkossa kestävyysraportointivelvollisuus koskee vain yrityksiä, joiden liikevaihto on yli 450 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä yli 1 000 työntekijää, riippumatta yrityksen pörssilistauksesta. Lisäksi suuryritysten tiedonsaantioikeutta arvoketjuunsa kuuluvilta enintään 1 000 hengen yrityksiltä rajoitetaan, ja säädetään vapaaehtoisesta kestävyysraportoinnista ja sen varmentamisesta.
Muutos supistaa lakisääteisesti kestävyysraportointia tekevien yritysten määrän Suomessa nykyisestä noin 1 300 yrityksestä noin yhteen kymmenesosaan. Pörssilistatut pk-yritykset sekä liikevaihdoltaan tai henkilöstöltään kynnysarvoja pienemmät suuryritykset vapautuvat raportointivelvoitteesta, mutta voivat raportoida halutessaan vapaaehtoisesti. Lait tulevat voimaan 30.6.2026 ja niitä voidaan soveltaa 1.1.2026 alkaen, minkä lisäksi yli 500 hengen pörssiyhtiöt, jotka eivät täytä uusia rajoja, voivat jättää raportin tekemättä jo vuoden 2025 tilikaudelta.
Eduskunta hyväksyi lain äänin 108–61.
Lopullinen äänestys koko laista
108
Jaa
61
Ei
0
Tyhjää
30
Poissa
Ladataan äänestyskarttaa…
Hyväksytty laki ei tule voimaan heti: tasavallan presidentti vahvistaa lain, ja se tulee voimaan laissa säädettynä päivänä. Tämä laki vahvistettiin 16.6.2026.
Eduskuntakäsittelyn vireilletulo(Työ- ja elinkeinoministeriö)
26.3.2026
Lähetekeskustelu(Täysistunto)
8.4.2026
Valiokunnan mietintö tai lausunto(talousvaliokunta)
20.5.2026
Ensimmäinen käsittely(Täysistunto)
26.5.2026
Toinen käsittely(Täysistunto)
3.6.2026
Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
3.6.2026
Laki kirjanpitolain muuttamisesta
Laki tilintarkastuslain 1 luvun 1 §:n ja 3 luvun 5 a §:n muuttamisesta
Laki arvopaperimarkkinalain 7 luvun 6 §:n muuttamisesta
Laki osakeyhtiölain muuttamisesta
Laki osuuskuntalain muuttamisesta
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirjanpitolain (1336/1997) 7 luvun 1 §:n 4 momentti ja 16 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 1249/2023, muutetaan 3 luvun 1 a §:n 5 momentin johdantokappale sekä 7 luvun 1 §:n 1 ja 2 momentti, 19 §:n 1 momentti, 20 §:n 1 momentin johdantokappale, 27 § sekä 28 §:n 1 momentti, 2 momentin johdantokappale ja 1 kohta, sellaisina kuin ne ovat, 3 luvun 1 a §:n 5 momentin johdantokappale sekä 7 luvun 1 §:n 2 momentti, 19 §:n 1 momentti, 20 §:n 1 momentin johdantokappale, 27 § sekä 28 §:n 1 momentti, 2 momentin johdantokappale ja 1 kohta laissa 1249/2023, 7 luvun 1 §:n 1 momentti laissa 605/2024 ja 7 luvun 2 §:n 13 kohta laissa 991/2024, sekä lisätään 3 luvun 1 a §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 1620/2015 ja 1249/2023, uusi 6 momentti sekä 7 luvun 1 §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 1249/2023 ja 605/2024, uusi 7 momentti, 2 §:ään , sellaisena kuin se on laeissa 1249/2023 ja 991/2024, uusi 14–16 kohta, 11 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 1249/2023, uusi 2–6 momentti, lukuun uusi 11 a §, 17 §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 1249/2023, 605/2024 ja 991/2024, uusi 5 momentti, 19 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 1249/2023, uusi 8 momentti, 22 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 1249/2023, uusi 3 momentti ja 28 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 1249/2023, uusi 8 momentti seuraavasti:
1 a §Toimintakertomus
Jäljempänä 7 luvun 2 §:n 9 kohdassa tarkoitetun kestävyysraportointiyrityksen on esitettävä toimintakertomuksessa:
Jos muun yrityksen kuin kestävyysraportointiyrityksen toimintakertomukseen sisällytetään tietoja 7 luvun 2 §:n 10 kohdassa tarkoitetuista kestävyysseikoista, toimintakertomuksessa on näiden tietojen yhteydessä selkeästi ilmoitettava, etteivät ne muodosta laissa tarkoitettua kestävyysraporttia. Jos kestävyysraportointitarkastaja on antanut tiedoista tilintarkastuslain (1141/2015) 3 luvun 5 c §:ssä tarkoitetun lausunnon, se on liitettävä toimintakertomukseen. Sen estämättä, mitä tässä momentissa säädetään, muu yritys kuin kestävyysraportointiyritys voi sitoutua kestävyysraportin laatimiseen tämän lain 7 luvun 1 §:n 7 momentissa tarkoitetulla tavalla.
1 §Soveltamisala
Tämän luvun säännöksiä sovelletaan sellaiseen yritykseen ja konsernin emoyritykseen, jossa viimeksi päättyneellä ja sitä edeltäneellä tilikaudella on ollut palveluksessa keskimäärin enemmän kuin 1 000 henkeä ja liikevaihtoa on kertynyt enemmän kuin 450 miljoonaa euroa. Emoyritys, joka laatii konsernikestävyysraportin, ei ole velvollinen laatimaan kestävyysraporttia erikseen omasta toiminnastaan.
Yrityksellä tarkoitetaan tässä luvussa osakeyhtiöitä ja osuuskuntia sekä muita tilinpäätösdirektiivin soveltamisalaan kuuluvia oikeushenkilöitä lukuun ottamatta kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 12 alakohdan b alakohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sijoitusrahastoa ja f alakohdassa tarkoitettua sijoitusrahastoa.
Muu kuin 1 momentissa tarkoitettu yritys voi hallituksen tai vastaavan toimielimen päätöksellä sitoutua 2 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun kestävyysraportointiin ja saattamaan kestävyysraporttinsa varmennettavaksi tilintarkastuslain mukaisesti sekä noudattamaan mitä tässä luvussa ja muualla laissa säädetään kestävyysraportointiyrityksestä. Tällaista yritystä pidetään 2 §:n 9 momentissa tarkoitettuna kestävyysraportointiyrityksenä ja siihen sovelletaan, mitä 27 §:ssä säädetään vastuusta. Tässä momentissa tarkoitettu yritys voi olla myös muu kuin 2 momentissa tarkoitettu oikeushenkilö.
2 §Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
13) ESAP-asetuksella rahoituspalvelujen, pääomamarkkinoiden ja kestävyyden kannalta merkityksellisiin julkisesti saatavilla oleviin tietoihin keskitetyn pääsyn tarjoavan eurooppalaisen keskitetyn yhteyspisteen perustamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2023/2859;
14) liikesalaisuusdirektiivillä julkistamattoman taitotiedon ja liiketoimintatiedon (liikesalaisuuksien) suojaamisesta laittomalta hankinnalta, käytöltä ja ilmaisemiselta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä (EU) 2016/943;
15) EDIRPA-asetuksella välineen perustamisesta Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamiseksi yhteistoiminnallisten hankintojen avulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2023/2418 (EDIRPA);
16) holdingyrityksellä oikeushenkilöä, jonka ainoana tarkoituksena on tavoitella voittoa hankkimalla osuuksia muista yrityksistä ja niiden hallinnoimisella osallistumatta välittömästi tai välillisesti johtamiseen muutoin kuin omistajaoikeuksia käyttämällä.
11 §Tiedot arvo- ja toimitusketjusta
Kestävyysraportointiyrityksen arvoketjuun kuuluva yritys, joka on työllistänyt keskimäärin enintään 1 000 henkilöä viimeksi päättyneellä tilikaudella, voi ilmoittaa kestävyysraportointiyritykselle, ettei se anna muita kuin sellaisia tietoja, joista säädetään tilinpäätösdirektiivin 29 ca artiklaan perustuvissa raportointistandardeissa. Kestävyysraportointiyritys ei saa sopimuksella tai muulla järjestelyllä velvoittaa arvoketjuunsa kuuluvaa yritystä antamaan muita kuin edellä tarkoitettuja tietoja kestävyysraportointia varten.
Edellä 2 momentissa säädetyn vastainen ehto on pätemätön. Jos kestävyysraportointiyritys pyytää arvoketjuunsa kuuluvalta yritykseltä muita kuin mainitussa momentissa tarkoitettuja tietoja, ne on yksilöitävä pyynnössä ja samalla ilmoitettava, että yrityksellä on oikeus olla antamatta asianomaisia tietoja.
Kestävyysraportointiyrityksen kestävyysraportti täyttää raportointia koskevat vaatimukset 2 momentissa tarkoitettua yritystä koskevien tietojen osalta. Kestävyysraportointiyritys ei ole velvollinen tarkastamaan 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen todenperäisyyttä, ellei sitä ole perusteltua aihetta epäillä.
Edellä tässä pykälässä säädetty ei rajoita tietojen pyytämistä Euroopan unionin tai Suomen lainsäädännössä asianmukaisesta huolellisuudesta tai muutoin säädettyjen velvoitteiden täyttämiseksi.
Jollei kestävyysraportointiyritys saa arvoketjuaan koskevaa tietoa käyttöönsä muusta kuin 2 momentissa tarkoitetusta syystä, se on esitettävä kestävyysraportissa selvitys toteuttamistaan toimenpiteistä tiedon saamiseksi sekä syistä, jonka vuoksi tietoa ei ole saatu ja suunnittelemistaan toimenpiteistä tiedon hankkimiseksi vastaisuudessa. Mitä tässä momentissa säädetään, koskee ensimmäistä kolmea tilikautta, joilta kestävyysraportti on laadittava. Jos neljännellä tai myöhemmällä tilikaudella ei saada edellä tarkoitettua tietoa kestävyysraportointiyrityksen käyttöön, kestävyysraportissa voidaan käyttää arviota puuttuvan tiedon sijasta.
11 a §Salassapito-oikeus
Jos 3–8 §:ssä tarkoitetun tiedon julkistaminen olisi erityisen haitallista kestävyysraportointiyrityksen taloudelliselle asemalle, tieto saadaan jättää esittämättä kestävyysraportissa edellyttäen, että:
1) tämä ei vaaranna riittävän ja tasapuolisen kuvan saamista kestävyysraportointiyrityksen kehityksestä, tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tai sen olennaisista riskeistä tai vaikutuksista kestävyysseikkoihin;
2) tietoa ei ole mahdollista sisällyttää yhdisteltynä muihin tietoihin tai muutoin esittää tavalla, joka ei merkittävästi vaaranna kestävyysraportointiyrityksen taloudellista asemaa;
3) tästä ilmoitetaan kestävyysraportissa; ja
4) kestävyysraportointiyritys arvioi kunkin tilikauden päättyessä, onko julkistamatta jättäminen edelleen perusteltua.
Sen lisäksi, mitä 2 momentissa säädetään, kestävyysraportissa saadaan jättää julkistamatta tieto, joka koskee kestävyysraportointiyrityksen henkistä pääomaa, immateriaalioikeuksia, tietotaitoa tai liikesalaisuusdirektiivin 2 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua liikesalaisuutta, jos kestävyysraportissa ilmoitetaan menettelystä ja kestävyysraportointiyritys arvioi kunkin tilikauden päättyessä, onko tiedon julkistamatta jättäminen edelleen perusteltua. Mitä tässä momentissa säädetään, koskee myös EDIRPA-asetuksen 2 artiklan 7 alakohdassa tarkoitettua turvallisuusluokiteltua tietoa sekä muuta tietoa, jonka luvaton käsitteleminen tai julkistaminen on kielletty lailla tai Euroopan unionin säädöksellä luonnollisen henkilö yksityisyyden tai turvallisuuden suojelemiseksi taikka oikeushenkilön suojaamiseksi.
17 §Tytäryritystä koskeva poikkeusmahdollisuus
Jos tytäryritys on tullut emoyrityksen määräysvaltaan tai poistunut siitä tilikauden aikana, emoyritys voi jättää tytäryrityksen tiedot asianomaista tilikautta koskevan konsernikestävyysraportin ulkopuolelle. Tiedot on kuitenkin esitettävä raportissa, jos jokin tapahtuma tytäryrityksessä on ollut merkityksellinen konsernin vaikutuksille kestävyysseikkoihin tai niistä aiheutuviin riskeihin taikka mahdollisuuksiin konsernissa.
19 §Konsernikestävyysraportti
Jos konsernilla on viimeksi päättyneellä ja sitä edeltäneellä tilikaudella ollut palveluksessa keskimäärin enemmän kuin 1 000 henkeä ja liikevaihtoa on kertynyt enemmän kuin 450 miljoonaa euroa, konsernin toimintakertomukseen on sisällytettävä erillisenä osiona kestävyysraportti konsernin toiminnasta (konsernikestävyysraportti ), jossa on esitettävä tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta voidaan ymmärtää:
1) konsernin vaikutukset kestävyysseikkoihin;
2) miten kestävyysseikat vaikuttavat konsernin kehitykseen, tulokseen ja asemaan.
Holdingyrityksen ei tarvitse laatia eikä sisällyttää konserninsa toimintakertomukseen konsernikestävyysraporttia, jos tytäryritysten liiketoimintamallit ja toiminnot ovat toisistaan riippumattomia.
20 §Määräysvallassa olevaa emoyritystä koskeva poikkeus
Jos emoyritys kuuluu toisen yrityksen määräysvaltaan, emoyrityksen ei ole tarpeen laatia konsernikestävyysraporttia edellyttäen, että toimintakertomuksessa esitetään:
22 §Kestävyysraportin ja toimintakertomuksen digitaalisuus
Kestävyysraportointiyritys on velvollinen tekemään 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut merkinnät, kun niiden sisällöstä ja muodosta on säädetty Euroopan unionin lainsäädännössä. Mitä tässä momentissa säädetään, koskee myös toimintakertomusta konsernista ja konsernikestävyysraporttia.
27 §Vastuu kestävyysraportista ja konsernikestävyysraportista
Edellä 3 luvun 7 a §:ssä säädetty koskee myös varmistumista siitä, että kestävyysraportti ja konsernikestävyysraportti laaditaan ja julkistetaan:
1) noudattaen tämän luvun säännöksiä ja raportointistandardeja; ja
2) sähköisessä XHTML-muodossa ja varustettuina XBRL-tunnisteilla ESEF-asetuksen mukaisesti.
Edellä 1 momentissa säädetyn estämättä, vastuu ei koske tietojen esittämistä 2 kohdassa tarkoitetussa sähköisessä muodossa.
28 §ETA-alueen ulkopuoliseen määräysvaltaan perustuva raportointivelvollisuus
Mitä edellä tässä luvussa säädetään kestävyysraportoinnista, sovelletaan myös:
1) ETA-alueen ulkopuoliseen yritykseen, jolla on määräysvalta 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa oikeushenkilössä, jos tämän oikeushenkilön liikevaihto oli yli 200 miljoonaa euroa viimeksi päättynyttä edeltäneellä tilikaudella;
2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun ETA-alueen ulkopuoliseen yritykseen, jonka Suomessa sijaitsevan sivuliikkeen liikevaihto oli yli 200 miljoonaa euroa viimeksi päättynyttä edeltäneellä tilikaudella.
Edellä 1 momentissa säädettyä ei kuitenkaan sovelleta ETA-alueen ulkopuoliseen yritykseen, jos sen liikevaihto konserniyrityksineen ETA-alueelta oli kummallakin kahdella viimeksi päättyneellä tilikaudella:
1) enintään 450 miljoonaa euroa; tai
Edellä tässä pykälässä säädetyn estämättä sellaisessa ETA-alueen ulkopuolisessa holdingyrityksessä, jonka tytäryritysten liiketoimintamallit ja toiminnot ovat toistaan riippumattomia, kestävyysraportti saadaan jättää laatimatta ja julkistamatta.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Sitä sovelletaan 1 päivänä heinäkuuta 2026 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin.
Lakia voidaan soveltaa myös tilikaudella, joka on alkanut ennen tämän lain voimaantuloa, jos tilikausi on alkanut 1 päivänä tammikuuta 2026 tai sen jälkeen. Yritys, joka on julkistanut kestävyysraportin tai konsernikestävyysraportin 1 päivänä tammikuuta 2024 tai sen jälkeen alkaneesta tilikaudesta, ei ole enää velvollinen kestävyysraportointiin, jos se ei ylitä 7 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyjä raja-arvoja.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tilintarkastuslain (1141/2015) 1 luvun 1 §:n 4 momentti ja 3 luvun 5 a §:n 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat, ensin mainittu laissa 622/2016 ja viimeksi mainittu laissa 1250/2023, seuraavasti:
1 §Soveltamisala
Tilintarkastajan tässä ominaisuudessaan harjoittamaan muuhun kuin 1, 2 tai 3 momentissa tarkoitettuun toimintaan sovelletaan 4 luvun 1–3 ja 8 §:ää, 7 ja 8 lukua, 9 luvun 1 §:ää, 10 luvun 1–4, 7 ja 8 §:ää ja 11 luvun 1 §:ää. Kestävyysraportointitarkastajan tässä ominaisuudessa harjoittamaan muuhun kuin 7 ja 8 momentissa tarkoitettuun toimintaan sovelletaan 4 luvun 1–3 ja 8 a §:ää lukuun ottamatta siinä viitattua 6 ja 7 §:ää, 7 luvun 10 §:ää, 8 luvun 9 §:ää, 9 luvun 1 §:ää, 10 luvun 1, 2, 3 a, 7 ja 8 §:ää ja 11 luvun 1 §:ää.
5 a §Kestävyysraportoinnin varmennuskertomus
Kestävyysraportointitarkastajan on suoritettava toimeksiantonsa siten, että 2 momentissa tarkoitettu lausunto esitetään ainakin tilinpäätösdirektiivin 34 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a a alakohdassa tarkoitetulla tavalla rajoitetun varmuuden antavana johtopäätöksenä siitä, ettei ole havaittu mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että kestävyysraportointi on oleellisesti virheellinen. Lausuntoa laadittaessa on otettava huomioon, mitä kirjanpitolain 7 luvun 11 §:n 2 momentissa säädetään kestävyysraportointiyrityksen arvoketjuun kuuluvan yrityksen oikeudesta pidättäytyä antamasta muita kuin mainitussa momentissa tarkoitettuja tietoja, jos yrityksellä on ollut palveluksessaan keskimäärin enintään 1 000 henkeä viimeksi päättyneellä tilikaudella.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Sitä sovelletaan 1 päivänä heinäkuuta 2026 ja sen jälkeen alkaviin tilikausiin.
Lakia voidaan soveltaa myös tilikaudella, joka on alkanut ennen tämän lain voimaantuloa, jos tilikausi on alkanut 1 päivänä tammikuuta 2026 tai sen jälkeen.
Sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään, 3 luvun 5 a §:ssä tarkoitetun kestävyysraportoinnin varmennuskertomuksen voi antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2030 päättyviltä tilikausilta sellainen ETA:n ulkopuolinen tilintarkastusyhteisö tai tilintarkastaja, joka on ilmoittautunut Tilintarkastusvalvonnalle merkittäväksi 6 luvun 9 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin väliaikaisesti. Rekisteröinnin edellytyksenä on, että ilmoituksessa esitetään ETA:n ulkopuolisesta tilintarkastusyhteisöstä tai tilintarkastajasta:
1) nimi ja postiosoite sekä oikeushenkilöllisyyden muoto;
2) vakuutus siitä, että ETA:n ulkopuolisella tilintarkastusyhteisöllä tai tilintarkastajalla, joka allekirjoittaa varmennuskertomuksen, on riittävä osaaminen kestävyysraportoinnista ja kestävyysraportoinnin varmentamisesta;
3) kuvaus 2 kohdassa tarkoitetusta osaamisesta ja selvitys siitä, miten se on hankittu;
4) tieto tilintarkastusyhteisöjen muodostamasta ketjusta, johon ETA:n ulkopuolinen tilintarkastusyhteisö tai tilintarkastaja kuuluu;
5) tieto standardeista ja riippumattomuusvaatimuksista, joita noudatetaan varmentamisessa;
6) kuvaus sisäisen valvonnan menettelyistä;
7) tieto siitä, milloin laadunvalvonnallinen tarkastus kestävyysvarmentamisessa noudatettavista toimintatavoista on viimeksi toteutettu, ja tieto tämän tarkastuksen tulemista.
Tiivistelmä tuotettu tekoälyllä 25.8.2026. Se ei ole virallinen asiakirja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.