Ympäristö- ja jätevalvonnan maksullisuuden laajentaminen
Lait ympäristönsuojelulain ja jätelain muuttamisesta
Ympäristö- ja jätevalvonnan tarkastuksista sekä määräysten valvonnasta aletaan periä aiempaa laajemmin maksuja. Maksut kohdistuvat suoraan valvontatarpeen aiheuttaviin yrityksiin ja toiminnanharjoittajiin.
- Tila
- Hyväksytty muutettuna
- Vireille
- 28.6.2017
- Viimeisin tapahtuma
- 27.10.2017
- Äänestyksiä
- 0
- Puheenvuoroja
- 20
- Vahvistettu
- 1.12.2017
- Säädös
- 833/2017
- Lähde
- eduskunta.fi ↗
Mitä ehdotetaan
Viranomaisten oikeutta periä kustannuksia vastaavia valvontamaksuja laajennetaan. Maksullisuus ulotetaan muun muassa pilaantuneen maaperän puhdistamisen valvontaan, kuntien onnettomuus- ja rikkomustarkastuksiin sekä jätelain mukaisiin määräaikaistarkastuksiin ja valvontamääräyksiin. Lisäksi säädetään, että luvanvaraisen toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta liittyvä vakuus asetetaan valvontaviranomaiselle.
Mitä se tarkoittaa
Muutos siirtää ympäristövalvonnan kustannuksia verorahoituksesta toiminnanharjoittajille ja vahvistaa kuntien sekä ELY-keskusten taloudellisia voimavaroja. Yrityksille aiheutuu arviolta 3,5–8 miljoonan euron vuotuiset maksut valvontatoimenpiteistä. Kunnille ja ELY-keskuksille tulee velvollisuus laatia jätteen kuljetusta, välittämistä ja keräystä koskevat valvontasuunnitelmat 30.6.2018 mennessä.
Näin eduskunta äänesti
Esitys hyväksyttiin ilman äänestystä – yksikään edustaja ei ehdottanut sen hylkäämistä tai muuttamista täysistunnossa.
Keskustelu salissa
Mistä väiteltiin ja missä kukin ryhmä seisoi, ja sen alla kansanedustajien puheenvuorot sanatarkasti eduskunnan pöytäkirjasta.
20 puheenvuoroa · 2 keskustelua
Keskustelun pääkohdat
Keskustelussa vallitsi laaja yksimielisyys ympäristö- ja jätevalvonnan maksujen laajentamisesta sekä periaatteesta, jonka mukaan haitan aiheuttaja vastaa valvonnan kustannuksista. Esityksen katsottiin parantavan valvontaresursseja ja keventävän kuntien maksurasitetta. Puhujat laajensivat keskustelua myös tulevaan jätelain kokonaisuudistukseen ja kaivostoiminnan valvontaan.
- KokoomusPuolesta
Kokoomus tuki esitystä ja aiheuttaja maksaa -periaatetta, jolla valvontakustannukset saadaan oikeudenmukaisesti niiden aiheuttajille ja kuntien talous vahvistuu.
”Tämä on järkevää, että se, joka aiheuttaa, myös maksaa.”
— Timo Heinonen - KeskustaPuolesta
Keskusta kannatti esitystä kuntien kustannusten karsimiseksi ja valvonnan voimavarojen turvaamiseksi aiheuttamisperiaatteen mukaisesti.
”Tämä hallituksen esitys on todellakin hyvä ja kannatettava, ja toivottavasti se menee hyvin eteenpäin.”
— Ari Torniainen - Sininen tulevaisuusPuolesta
Siniset pitivät esitystä lähtökohdiltaan hyvänä, mutta toivoivat selkeyttä siihen, missä tilanteissa yksityishenkilöille syntyy valvonnasta maksuja.
”Lähtökohtaisestihan tämä hallituksen esitys on hyvä, mutta viittaan nyt oikeastaan siihen, mitä ministerikin tässä aiemmin sanoi, missä tapauksessa se voi koskea tavallisia ihmisiä ja kansalaisia.”
— Kaj Turunen - PerussuomalaisetPuolesta
Perussuomalaiset ei vastustanut esitystä, mutta peräsi hallitukselta lisätoimia kaivostoiminnan ja maa-ainesten oton aiheuttamien haittojen kompensoimiseksi kunnille.
”Onko hallitus miettinyt mitään muita keinoja kuin lupamaksu ja oikeastaan juuri valvontamaksu, miten myös sinne kuntaan saisi tuloja siitä haitasta?”
— Leena Meri - SDPPuolesta
SDP kannatti esitystä ja korosti, että haitan aiheuttajan tulee aina vastata kuluista ja että maksujen tulee toimia riittävänä ohjauskeinona.
”Missään tapauksessa ei voi olla sellainen tilanne, että haitan aiheuttaja ikään kuin pääsee vain sivusta seuraamaan sitä haittaa, mitä on aiheuttanut.”
— Riitta Myller - VihreätPuolesta
Vihreät pitivät lakiesitystä ja aiheuttamisperiaatteen vahvistamista erittäin hyvänä ja toivoivat saman linjan ulottamista myös kaivostoimintaan.
”Mielestäni nyt käsittelyssä oleva lakiesitys on kyllä hyvä. Se noudattaa sitä periaatetta, että jätteen aiheuttaja maksaa siitä syntyvät kustannukset, ja se on aivan oikein.”
— Krista Mikkonen - KristillisdemokraatitPuolesta
Kristillisdemokraatit pitivät esitystä hyvin perusteltuna ja kannattivat aiheuttaja maksaa -periaatetta sekä kunnallisen itsehallinnon säilyttämistä taksapäätöksissä.
”Tämä esitys on mielestäni kyllä hyvin perusteltu ja noudattaa sitä hyvää periaatetta, että aiheuttaja maksaa valvonnan kustannukset.”
— Päivi Räsänen
Kooste on tuotettu tekoälyllä 20 puheenvuorosta 13.9.2026. Ryhmien kannat on luettu puheista, ei äänestyksistä; sitaatit on tarkistettu pöytäkirjasta sanatarkasti.
Keskustelu päättyi. Asia lähetettiin ympäristövaliokuntaan.
Yleiskeskustelu päättyi. Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 84/2017 vp sisältyvien 1.-2. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.
Käsittelyn vaiheet
Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.
- 28.6.2017Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Ympäristöministeriö
- 12.9.2017Lähetekeskustelu · Täysistunto
- 13.10.2017Valiokunnan mietintö tai lausunto · ympäristövaliokunta
- 18.10.2017Ensimmäinen käsittely · Täysistunto
- 24.10.2017Toinen käsittely · Täysistunto
- 27.10.2017Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
Päätökset lakiehdotuksittain2
- 1Laki ympäristönsuojelulain muuttamisestaHyväksytty muutettuna · 833/2017 · 1.12.2017
- 2Laki jätelain muuttamisestaHyväksytty muutettuna · 834/2017 · 1.12.2017
Ehdotettu lakiteksti
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.
1.Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 199 §:n 1 momentti, 205 § ja 206 §:n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on 205 § laissa 423/2015, seuraavasti:
199 §Luvanvaraisen toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta
Lupaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, luvan hakijan pyynnöstä lupapäätöksessä määrätä, että toiminta voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa lupapäätöstä noudattaen, jos hakija asettaa hyväksyttävän vakuuden ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräyksen muuttamisen varalle. Vakuus on asetettava ympäristöluvassa osoitetun valvontaviranomaisen eduksi ennen toiminnan aloittamista. Vaatimus vakuuden asettamisesta ei koske valtiota tai sen laitosta eikä kuntaa tai kuntayhtymää. Lupaviranomainen voi tarvittaessa määrätä täytäntöönpanon lupapäätöstä suppeammaksi sekä määrätä täytäntöönpanon aloitusajankohdasta.
205 §Maksut
Sen lisäksi, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuudesta, valtion valvontaviranomainen voi periä maksun:
1) laatimaansa valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkistuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta;
2) 169 §:n mukaisista tarkastuksista;
3) tarkastuksista, jotka ovat tarpeen 175 tai 176 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 §:ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi;
4) valvontatoimista, jotka ovat tarpeen 136 §:n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen noudattamisen varmistamiseksi.
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi periä maksun:
1) tämän lain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä;
2) laatimaansa valvontaohjelmaan perustuvista luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkistuksista ja niiden muusta ohjelmaan perustuvasta säännöllisestä valvonnasta;
3) 169 §:n mukaisista tarkastuksista, jotka johtavat määräyksen, kehotuksen tai kiellon antamiseen sekä niistä toimenpiteistä jotka ovat tarpeen määräyksen, kehotuksen tai kiellon noudattamisen valvomiseksi;
4) tarkastuksista, jotka ovat tarpeen 175 tai 176 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen noudattamisen valvomiseksi taikka 181 §:ssä tarkoitetun toiminnan keskeyttämisen valvomiseksi;
5) valvontatoimista, jotka ovat tarpeen 136 §:n 2 momentissa tarkoitetun päätöksen noudattamisen varmistamiseksi silloin, kun toimivalta on siirretty kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 138 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Tämän lain 47 a §:n mukaisten lupahakemusten käsittelystä ja valvonnasta kunnalle perittävistä maksusta säädetään maa-aineslain 23 §:ssä.
Kunnalle perittävä maksu voi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.
Maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireillepannun asian käsittelystä, ellei 1 tai 2 momentista muuta johdu tai kysymys ole 89 §:ssä tarkoitetusta luvan muuttamisesta, joka on tullut vireille viranomaisen hakemuksesta. Edellä 89 §:n mukaisesta luvan muuttamisesta maksu peritään toiminnanharjoittajalta vaikka asia on tullut vireille viranomaisen hakemuksesta.
Muiden kuin viranomaisen tai haittaa kärsivän asianosaisen vaatimuksesta vireillepannun asian käsittelystä saadaan periä vireillepanijalta maksu, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen perusteettomana.
Julkisten saatavien perimisestä ilman tuomiota tai päätöstä sekä oikeudesta tehdä maksua koskeva perustevalitus säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).
206 §
Mikroyritysten valvonnasta perittävä maksu
Sen estämättä, mitä 205 §:ssä säädetään, mikroyrityksiltä perittävien 205 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 2 – 5 kohdassa tarkoitettujen maksujen on oltava kohtuulliset ottaen huomioon toiminnan laajuus ja luonne. Maksujen on oltava kohtuulliset myös, jos toiminnanharjoittajan asemassa on sellainen luonnollinen henkilö, joka ei harjoita taloudellista toimintaa.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Edellä 205 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 2 momentin 3 ja 5 kohdassa tarkoitettuihin maksuihin, joiden peruste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
2.Laki jätelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan jätelain (646/2011) 124, 144 ja 145 §, sellaisena kuin niistä on 124 § laissa 1518/2015, sekä lisätään lakiin uusi 144 a §, seuraavasti:
124 §Tarkastukset ja valvontasuunnitelmat
Toimivaltaisen valvontaviranomaisen on määräajoin asianmukaisesti tarkastettava sellaiset laitokset ja yritykset, joiden toiminnassa:
1) harjoitetaan jätteen laitos- tai ammattimaista käsittelyä;
2) syntyy vaarallista jätettä;
3) harjoitetaan jätteen ammattimaista kuljettamista tai keräystä;
4) toimitaan jätteen välittäjänä;
5) toteutetaan jätteen kansainvälisiä siirtoja.
Valvontaviranomaisen on laadittava sellaisten 1 momentissa tarkoitettujen toimintojen, joihin liittyy tai voidaan perustellusti olettaa liittyvän jätteen kansainvälisiä siirtoja, tarkastuksia ja muuta valvontaa varten suunnitelma. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on laadittava jätteen ammattimaisen kuljettamisen ja jätteen välittämisen valvontaa varten suunnitelma. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava 100 §:ssä tarkoitetun jätteen ammattimaisen keräyksen valvontaa varten suunnitelma. Edellä tarkoitettujen suunnitelmien, jotka viranomainen voi yhdistää ympäristönsuojelulain 168 §:n 4 momentissa tarkoitettuun valvontaohjelmaan, tulee perustua arviointiin jätteistä ja niiden jätehuollosta aiheutuvista riskeistä ja ympäristövaikutuksista.
Edellä 2 momentissa tarkoitetuissa suunnitelmissa on esitettävä tarkastusten tavoitteet ja painopisteet, suunnitelman kattama maantieteellinen alue, suunnitellut tarkastukset ja niiden tiheys, tarkastuksiin osallistuvat viranomaiset ja niiden yhteistyötä koskevat järjestelyt sekä muut tarkastusten asianmukaiseksi toteuttamiseksi tarpeelliset seikat. Suunnitelma on arvioitava uudelleen vähintään joka kolmas vuosi ja se on saatettava tarpeen mukaan ajan tasalle. Tarkastuksia ja muuta valvontaa koskevien suunnitelmien sisällöstä ja tarkastusten toteuttamisesta säädetään lisäksi jätteensiirtoasetuksen 50 artiklassa.
Ympäristöluvanvaraisten tai rekisteröitävien 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimintojen tarkastuksista ja niiden muusta valvonnasta säädetään lisäksi ympäristönsuojelulaissa.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tarkastuksia koskevien suunnitelmien sisällöstä ja laatimisesta, riskinarvioinnista sekä tarkastusten ja muun valvontatoiminnan järjestämisestä.
144 §Maksut
Sen lisäksi, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuudesta, valtion viranomainen voi periä maksun:
1) 124 §:ssä tarkoitetuista laitosten ja yritysten määräaikaistarkastuksista ja muista säännöllisistä valvontatoimista, jotka perustuvat 124 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin suunnitelmiin;
2) tarkastuksista, jotka ovat tarpeen jätteensiirtoasetuksen noudattamisen valvomiseksi;
3) tarkastuksista ja muista valvontatoimista, jotka ovat tarpeen 126–128 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi.
Kunnan viranomainen voi periä maksun:
1) tämän lain mukaisen ilmoituksen tai muun asian käsittelystä;
2) 124 §:ssä tarkoitetuista laitosten ja yritysten määräaikaistarkastuksista ja muista säännöllisistä valvontatoimista, jotka perustuvat 124 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin suunnitelmiin;
3) tarkastuksista ja muista valvontatoimista, jotka ovat tarpeen 75, 125 ja 126 §:ssä tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi.
Kunnalle perittävä maksu voi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.
Maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireillepannun asian käsittelystä, ellei 1 tai 2 momentista muuta johdu.
Muiden kuin viranomaisen tai haittaa kärsivän asianosaisen vaatimuksesta vireillepannun asian käsittelystä saadaan periä maksu vireillepanijalta, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen perusteettomana.
144 a §
Mikroyritysten valvonnasta perittävä maksu
Sen estämättä, mitä 144 §:ssä säädetään, luonnolliselta henkilöltä, joka ei harjoita taloudellista toimintaa sekä ympäristönsuojelulain 206 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulta mikroyritykseltä perittävien 144 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen maksujen on oltava kohtuulliset ottaen huomioon toiminnan laajuus ja luonne, ellei kyse ole kansainvälisestä jätteensiirrosta. Mikroyritykseltä perittäviin maksuihin sovelletaan lisäksi, mitä ympäristönsuojelulain 206 §:n 4 momentissa säädetään. Maksua ei peritä luonnolliselta henkilöltä, joka ei harjoita taloudellista toimintaa, hakemuksesta, joka koskee yksinomaan tämän lain mukaisen maksun kohtuullistamista.
145 §
Kustannusten ja maksujen periminen
Kunnan jätemaksu, 144 §:n 1 ja 2 momentissa säädetty maksu sekä 123 §:n 4 momentissa ja jätteensiirtoasetuksen 29 artiklassa tarkoitetut kustannukset ovat suoraan ulosottokelpoisia. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Edellä 124 §:n 2 momentissa tarkoitetut jätteen ammattimaisen kuljettamisen, välittämisen ja keräyksen valvontaa koskevat suunnitelmat on laadittava viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2018.
Edellä 144 §:ssä säädettyihin maksuihin, joiden peruste on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 13.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.