HE 93/2016 vpHyväksyttyVireille 2.6.2016

Terroristisessa tarkoituksessa matkustamisen kriminalisointi

Lait rikoslain 34 a luvun, pakkokeinolain 10 luvun ja poliisilain 5 luvun muuttamisesta

Ulkomaille matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten sekä tällaisen matkan yritys ja rahoittaminen säädetään rangaistaviksi. Viranomaiset saavat oikeuden käyttää salaisia pakkokeinoja ja tiedonhankintaa matkojen estämiseksi ja selvittämiseksi.

Tila
Hyväksytty
Vireille
2.6.2016
Viimeisin tapahtuma
31.10.2016
Äänestyksiä
0
Puheenvuoroja
29
Vahvistettu
11.11.2016
Säädös
919/2016

Mitä ehdotetaan

Rikoslakiin lisätään uusi rangaistussäännös matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Samalla terrorismin rahoittamisen määritelmää laajennetaan koskemaan tällaisen matkustamisen rahoittamista sekä pakkokeino- ja poliisilakia muutetaan siten, että poliisi voi käyttää salaisia pakkokeinoja ja tiedonhankintamenetelmiä (kuten telekuuntelua ja peiteltyä tiedonhankintaa) tekojen estämiseen ja tutkimiseen.

Mitä se tarkoittaa

Sääntely koskee Suomen kansalaisia, Suomessa asuvia ja Suomesta toiseen valtioon matkustavia henkilöitä, joiden tarkoituksena on tehdä matkakohteessa terrorismirikos, osallistua koulutukseen tai edistää terroristiryhmän toimintaa. Muutos antaa poliisille ja esitutkintaviranomaisille keinot puuttua konfliktialueille suuntautuvaan toimintaan ja katkaista matkanteko jo yritysvaiheessa ennen maasta poistumista.

Näin eduskunta äänesti

Esitys hyväksyttiin ilman äänestystä – yksikään edustaja ei ehdottanut sen hylkäämistä tai muuttamista täysistunnossa.

Keskustelu salissa

Mistä väiteltiin ja missä kukin ryhmä seisoi, ja sen alla kansanedustajien puheenvuorot sanatarkasti eduskunnan pöytäkirjasta.

29 puheenvuoroa · 3 keskustelua

Keskustelun pääkohdat

Eduskunta käsitteli hallituksen esitystä, jolla ulkomaille terroristisessa tarkoituksessa matkustaminen sekä sen rahoittaminen säädetään rangaistaviksi. Lakiesitys sai laajaa tukea yli hallitus- ja oppositiorajojen keinona parantaa turvallisuutta ja vastata kansainvälisiin velvoitteisiin. Keskustelussa erimielisyyttä herätti lähinnä se, kytkeytyykö terrorismiuhka turvapaikanhakijoihin sekä tulisiko myös terroristiryhmään kuuluminen kriminalisoida.

  • Pitäisikö myös terroristijärjestöön kuuluminen kriminalisoida?
  • Liittyykö terrorismin torjunta suoraan turvapaikanhakijoihin ja maahanmuuttopolitiikkaan?
  • Ovatko esitetyt salaiset pakkokeinot riittävän tarkkarajaisia ihmisoikeuksien turvaamiseksi?
  • KokoomusPuolesta

    Kokoomus piti lainsäädännön päivittämistä välttämättömänä terroritekojen ennaltaehkäisemiseksi ja muistutti sääntelyn koskevan kaikkia taustasta riippumatta. Ryhmä korosti myös vireillä olevan tiedustelulainsäädännön kiireellisyyttä.

    ”Tämä on hyvä ja lainsäädäntöämme tähän päivään päivittävä muutos.”
    — Wille Rydman
  • Perussuomalaiset kannattivat esitystä tärkeänä toimena terrorismin ja vierastaistelijoiden uhan torjumisessa. Ryhmä toivoi lainsäädäntöön lisätoimia, kuten terroristiryhmään kuulumisen rangaistavuutta ja kaksoiskansalaisten kansalaisuuden peruuttamista.

    ”Kannatan lämpimästi hallituksen esitystä ja soisin näkeväni vastaavan kaltaisia tiukennuksia jatkossakin.”
    — Jani Mäkelä
  • KeskustaPuolesta

    Keskusta kannatti esitystä ja piti tärkeänä, että Suomen lainsäädäntö ja viranomaistoimivaltuudet saadaan samalle tasolle muun Euroopan kanssa. Ryhmä painotti kansainvälisen yhteistyön ja tulevan tiedustelulainsäädännön merkitystä.

    ”Tämä hallituksen esitys, joka on nyt saanut mietinnön muodon, on äärimmäisen hyvä ja kannatettava.”
    — Hannu Hoskonen
  • SDPPuolesta

    SDP tuki esitystä tarpeellisena keinona puuttua terrorismiin ja parantaa turvallisuutta. Samalla ryhmä painotti, ettei terrorismikeskustelulla saa leimata hädänalaisia turvapaikanhakijoita.

    ”Haluan nyt vielä kerran todeta, että tämä hallituksen esitys on hyvä ja tarpeellinen.”
    — Suna Kymäläinen
  • VihreätPuolesta varauksin

    Vihreät pitivät terrorismin vastaista työtä velvollisuutena, mutta vaativat uusien rikosnimikkeiden ja salaisten pakkokeinojen tarkkaa rajaamista ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden turvaamiseksi. Ryhmä painotti myös kotouttamisen ja ennaltaehkäisyn merkitystä.

    ”Erityisesti nyt esitettävät salaiset pakkokeinot ovat äärimmäisen ihmisoikeusherkkiä, ja ne on määriteltävä riittävän tarkasti.”
    — Krista Mikkonen

Kooste on tuotettu tekoälyllä 29 puheenvuorosta 13.9.2026. Ryhmien kannat on luettu puheista, ei äänestyksistä; sitaatit on tarkistettu pöytäkirjasta sanatarkasti.

Keskustelu päättyi. Asia lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan on annettava lausunto.

Yleiskeskustelu päättyi. Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 93/2016 vp sisältyvien 1.—3. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Keskustelu päättyi. Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 93/2016 vp sisältyvät 1.—3. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.

Käsittelyn vaiheet

Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.

  1. 2.6.2016Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Oikeusministeriö
  2. 7.6.2016Lähetekeskustelu · Täysistunto
  3. 14.10.2016Valiokunnan mietintö tai lausunto · lakivaliokunta
  4. 20.10.2016Ensimmäinen käsittely · Täysistunto
  5. 25.10.2016Toinen käsittely · Täysistunto
  6. 28.10.2016Eduskunnan vastaus ja kirjelmä

Päätökset lakiehdotuksittain3

  • 1Laki rikoslain 34 a luvun muuttamisestaHyväksytty · 919/2016 · 11.11.2016
  • 2Laki pakkokeinolain 10 luvun muuttamisestaHyväksytty · 920/2016 · 11.11.2016
  • 3Laki poliisilain 5 luvun muuttamisestaHyväksytty · 921/2016 · 11.11.2016

Ehdotettu lakiteksti

Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.

1.Laki rikoslain 34 a luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 34 a luvun 5 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1068/2014, sekä lisätään 34 a lukuun uusi 5 b § seuraavasti:

34 a luku – Terrorismirikokset

5 §Terrorismin rahoittaminen

Terrorismin rahoittamisesta tuomitaan myös se, joka suoraan tai välillisesti antaa tai kerää varoja rahoittaakseen tai tietoisena siitä, että niillä rahoitetaan 1—4, 4 a—4 c tai 5 b §:ssä tarkoitettua rikosta.

5 b §Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten

Suomen kansalainen tai häneen 1 luvun 6 §:n 3 momentin nojalla rinnastettava henkilö taikka Suomen alueelta matkustava henkilö, joka matkustaa sellaiseen valtioon, jonka kansalainen hän ei ole tai jossa hän ei pysyvästi asu, tehdäkseen siellä 1—4, 4 a—4 c, 5 tai 5 a §:ssä tarkoitetun rikoksen, on tuomittava, jollei teko ole jonkin mainitun pykälän mukaan rangaistava, matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

2.Laki pakkokeinolain 10 luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun 3 §:n 2 momentin 11 kohta, 6 §:n 2 momentti, 14 §:n 2 momentti ja 16 §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 3 §:n 2 momentin 11 kohta ja 16 §:n 3 momentti laissa 1069/2014, 6 §:n 2 momentti laissa 369/2015 sekä 14 §:n 2 momentti laissa 628/2015, seuraavasti:

10 luku – Salaiset pakkokeinot

3 §Telekuuntelu ja sen edellytykset

Esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa kohdistaa telekuuntelua rikoksesta epäillyn hallussa olevaan tai hänen oletettavasti muuten käyttämäänsä teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos epäiltyä on syytä epäillä:

11) rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2—7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitetusta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, terroristiryhmän johtamisesta, terroristiryhmän toiminnan edistämisestä, koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta, värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen, terrorismin rahoittamisesta, terroristiryhmän rahoittamisesta, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta, matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

6 §Televalvonta ja sen edellytykset

Esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa kohdistaa televalvontaa rikoksesta epäillyn hallussa olevaan tai hänen oletettavasti muuten käyttämäänsä teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos epäiltyä on syytä epäillä:

1) rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;

2) teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehdystä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta;

3) teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehdystä, automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuneesta luvattomasta käytöstä;

4) seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä, lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin tai parituksesta;

5) huumausainerikoksesta;

6) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, terroristiryhmän rahoittamisesta tai matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten;

7) törkeästä tulliselvitysrikoksesta;

8) törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä;

9) panttivangin ottamisen valmistelusta; taikka

10) törkeän ryöstön valmistelusta.

14 §Peitelty tiedonhankinta ja sen edellytykset

Poliisi saa käyttää peiteltyä tiedonhankintaa, jos on syytä olettaa, että toimenpiteellä saadaan selvitystä:

1) rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;

2) seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tai parituksesta;

3) huumausainerikoksesta;

4) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta taikka kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, terroristiryhmän rahoittamisesta tai matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

5) törkeästä tulliselvitysrikoksesta;

6) suunnitelmalliseen, järjestäytyneeseen, ammattimaiseen, jatkuvaan tai toistuvaan rikolliseen toimintaan liittyvästä varkaudesta tai kätkemisrikoksesta;

7) panttivangin ottamisen valmistelusta; taikka

8) törkeän ryöstön valmistelusta.

16 §Tekninen kuuntelu ja sen edellytykset

Teknisen kuuntelun edellytyksenä on lisäksi, että kuuntelun kohteena olevaa henkilöä on syytä epäillä:

1) rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;

2) huumausainerikoksesta;

3) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta taikka kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, terroristiryhmän rahoittamisesta tai matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

4) törkeästä tulliselvitysrikoksesta;

5) panttivangin ottamisen valmistelusta; tai

6) törkeän ryöstön valmistelusta.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

3.Laki poliisilain 5 luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 5 luvun 3 §, 5 §:n 2 momentti, 8 §:n 2 momentti, 15 §:n 2 momentti ja 17 §:n 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 3 §, 5 §:n 2 momentti, 15 §:n 2 momentti ja 17 §:n 4 momentti laissa 1070/2014 sekä 8 §:n 2 momentti laissa 370/2015, seuraavasti:

5 luku – Salaiset tiedonhankintakeinot

3 §Salainen tiedonhankinta rikoksen paljastamiseksi

Tässä luvussa säädettyjä keinoja saadaan käyttää seuraavien rikosten paljastamisessa:

1) Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen;

2) sotaan yllyttäminen;

3) maanpetos, törkeä maanpetos;

4) vakoilu, törkeä vakoilu;

5) turvallisuussalaisuuden paljastaminen;

6) luvaton tiedustelutoiminta;

7) rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2—7 kohdassa tai mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettu terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos;

8) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu;

9) terroristiryhmän johtaminen;

10) terroristiryhmän toiminnan edistäminen;

11) koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten;

12) kouluttautuminen terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

13) värväys terrorismirikoksen tekemiseen;

14) terrorismin rahoittaminen;

15) terroristiryhmän rahoittaminen, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

16) matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta.

5 §Telekuuntelu ja sen edellytykset

Poliisille voidaan rikoksen estämiseksi antaa lupa kohdistaa telekuuntelua henkilön hallussa olevaan tai hänen oletettavasti muuten käyttämäänsä teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos henkilön lausumien, uhkausten tai käyttäytymisen perusteella voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän:

1) Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen;

2) sotaan yllyttämiseen;

3) maanpetokseen, törkeään maanpetokseen;

4) vakoiluun, törkeään vakoiluun;

5) turvallisuussalaisuuden paljastamiseen;

6) luvattomaan tiedustelutoimintaan;

7) rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2—7 kohdassa tai mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettuun terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn rikokseen;

8) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun;

9) terroristiryhmän johtamiseen;

10) terroristiryhmän toiminnan edistämiseen;

11) koulutuksen antamiseen terrorismirikoksen tekemistä varten;

12) kouluttautumiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

13) värväykseen terrorismirikoksen tekemiseen;

14) terrorismin rahoittamiseen;

15) terroristiryhmän rahoittamiseen, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta; tai

16) matkustamiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta.

8 §Televalvonta ja sen edellytykset

Poliisille voidaan rikoksen estämiseksi antaa lupa kohdistaa televalvontaa henkilön hallussa olevaan tai hänen oletettavasti muuten käyttämänsä teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos henkilön lausumien, uhkausten tai käyttäytymisen perusteella taikka muutoin voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän:

1) rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;

2) teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehtyyn rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta;

3) teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehtyyn, automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuvaan luvattomaan käyttöön;

4) seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön, lapsen houkuttelemiseen seksuaalisiin tarkoituksiin tai paritukseen;

5) huumausainerikokseen;

6) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun, kouluttautumiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, terroristiryhmän rahoittamiseen tai matkustamiseen terrorismirikoksen tekemistä varten; taikka

7) törkeään tulliselvitysrikokseen.

15 §Peitelty tiedonhankinta ja sen edellytykset

Poliisi saa käyttää peiteltyä tiedonhankintaa rikoksen estämiseksi, jos henkilön lausumien tai muun käyttäytymisen perusteella voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän:

1) rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;

2) seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön tai paritukseen;

3) huumausainerikokseen;

4) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun taikka kouluttautumiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, terroristiryhmän rahoittamiseen tai matkustamiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta;

5) törkeään tulliselvitysrikokseen; taikka

6) suunnitelmalliseen, järjestäytyneeseen, ammattimaiseen, jatkuvaan tai toistuvaan rikolliseen toimintaan liittyvään varkauteen tai kätkemisrikokseen.

17 §Tekninen kuuntelu ja sen edellytykset

Teknisen kuuntelun edellytyksenä on lisäksi, että henkilön lausumien, uhkausten tai käyttäytymisen perusteella taikka muutoin voidaan perustellusti olettaa hänen syyllistyvän:

1) rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta;

2) huumausainerikokseen;

3) terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluun taikka kouluttautumiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, terroristiryhmän rahoittamiseen tai matkustamiseen terrorismirikoksen tekemistä varten, jos teon vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistusta; taikka

4) törkeään tulliselvitysrikokseen.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terrorismirikoksia koskevaa rikoslain lukua niin, että matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten säädettäisiin rangaistavaksi. Mainitusta rikoksesta tuomittaisiin sakkoon tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen Suomen kansalainen tai häneen rinnastettava henkilö taikka Suomen alueelta matkustava henkilö, joka matkustaa sellaiseen valtioon, jonka kansalainen hän ei ole tai jossa hän ei pysyvästi asu, tehdäkseen siellä terrorismirikoksen. Uusi rangaistussäännös olisi toissijainen muita terrorismirikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin nähden. Matkustamisrikoksesta ei erikseen tuomittaisi, jos terrorismirikos tehdään matkustamisen kohdemaassa. Myös matkustamisrikoksen yritys olisi rangaistava. Terrorismin rahoittamista koskevaa rangaistussäännöstä täydennettäisiin niin, että matkustamisrikoksen rahoittaminen rangaistaisiin terrorismin rahoittamisena. Rikoslakiin ehdotettavien muutosten taustalla on Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma, jonka tarkoituksena on torjua ulkomaille terrorismirikosten tekemistä varten tai niiden tekemistä edistävässä tarkoituksessa lähtevien henkilöiden muodostamaa uhkaa. Päätöslauselma on järjestön jäsenvaltioita suoraan velvoittava. Lisäksi tarvittavat täydennykset tehtäisiin pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja ja poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja koskeviin säännöksiin koskien keinojen käyttöä matkustamisrikoksen estämisessä, paljastamisessa ja selvittämisessä. Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 13.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.