Rikoksesta epäillyn oikeusturvan vahvistaminen
Laki esitutkintalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Rikoksesta epäillyn oikeutta käyttää avustajaa ja ilmoittaa vapaudenmenetyksestään läheisilleen vahvistetaan esitutkinnassa. Lisäksi tuomioistuin voi jättää oikeusavustajan palkkion kokonaan maksamatta, jos asian hoitamisessa on ollut erittäin vakavia puutteita.
- Tila
- Hyväksytty
- Vireille
- 16.6.2016
- Viimeisin tapahtuma
- 14.10.2016
- Äänestyksiä
- 0
- Puheenvuoroja
- 19
- Vahvistettu
- 28.10.2016
- Säädös
- 892/2016
- Lähde
- eduskunta.fi ↗
Mitä ehdotetaan
Epäillyn avustajan läsnäolon kieltämistä kuulustelussa ja vapaudenmenetyksestä ilmoittamisen lykkäämistä koskevia edellytyksiä tiukennetaan, ja näistä ratkaisuista voi valittaa tuomioistuimeen. Lisäksi säädetään oikeudesta luopua avustajasta, avustajan käytöstä eurooppalaisessa luovutusmenettelyssä sekä oikeusapupalkkion epäämisestä avustajan vakavien laiminlyöntien seurauksena.
Mitä se tarkoittaa
Uudistus parantaa rikoksesta epäiltyjen, kiinni otettujen ja luovutettavaksi pyydettyjen henkilöiden asemaa ja yhteydenpitomahdollisuuksia. Muutokset vaikuttavat poliisin, tuomioistuinten ja oikeudenkäyntiavustajien toimintaan. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 27. marraskuuta 2016.
Näin eduskunta äänesti
Esitys hyväksyttiin ilman äänestystä – yksikään edustaja ei ehdottanut sen hylkäämistä tai muuttamista täysistunnossa.
Keskustelu salissa
Mistä väiteltiin ja missä kukin ryhmä seisoi, ja sen alla kansanedustajien puheenvuorot sanatarkasti eduskunnan pöytäkirjasta.
19 puheenvuoroa · 10 puhujaa · 2 keskustelua
Keskustelun pääkohdat
Keskustelussa käsiteltiin esitutkintalain muutoksia, joilla vahvistetaan rikoksesta epäillyn oikeutta käyttää avustajaa EU-direktiivin edellyttämällä tavalla. Pääosa edustajista tuki uudistusta, mutta keskustelua herätti se, heikentävätkö tiukennukset poliisin mahdollisuuksia selvittää rikoksia. Lisäksi salissa nostettiin laajasti esille tarve arvioida esitutkintapakkoa ja poliisin resurssipulaa.
- Vaikeuttaako rikoksesta epäillyn oikeusturvan vahvistaminen liikaa esitutkintaviranomaisten työtä ja rikosten selvittämistä?
- Pitäisikö esitutkintalainsäädäntöä muuttaa siten, että poliisi voisi resurssien säästämiseksi luopua vähäisten liitännäisrikosten tutkimisesta?
- KokoomusPuolesta varauksin
Kokoomus piti esitystä tarpeellisena, mutta ryhmästä esitettiin huoli siitä, että epäillyn oikeuksien korostaminen vaikeuttaa liikaa rikosten selvittämistä ja kuormittaa poliisia.
”Aina pitää arvioida, että tämän rikoksesta epäillyn oikeuksien vahvistamisen vastapunnuksena on rikoksen selvittämisen intressi.”
— Ben Zyskowicz - PerussuomalaisetPuolesta varauksin
Perussuomalaiset katsoivat avustajan läsnäolokriteerien tiukentamisen haittaavan viranomaisten työtä, mutta hyväksyivät lakimuutoksen direktiivin sitovuuden vuoksi.
”Omaan työkokemukseeni viitaten olen sitä mieltä, että nämä tiukennukset ovat tarpeettomia ja pelkästään haittaavat esitutkintaviranomaisen työtä.”
— Kari Kulmala - KeskustaPuolesta
Keskusta kannatti esitystä ja piti oikeusturvaa sekä pätevän avustajan läsnäoloa esitutkinnassa oikeusvaltion keskeisenä periaatteena.
”Koska esitutkinta on tärkein vaihe rikoksen selvittämisessä, on erittäin tärkeää, että ihmisellä on aina mahdollisuus saada ammattitaitoista apua siihen kuulustelutilanteeseen.”
— Antti Kurvinen - SDPPuolesta
SDP piti oikeusturvan parantamista tärkeänä, mutta toivoi samalla esitutkintalain laajempaa läpikäyntiä poliisin tutkintaresurssien helpottamiseksi.
”Tässä keskustelussa on hyvin laaja yhteisymmärrys löytynyt siitä, että ehkä laajemminkin tätä esitutkintalakia tulisi nyt sitten uudelleen läpikäydä.”
— Joona Räsänen - KristillisdemokraatitPuolesta
Kristillisdemokraatit pitivät esitystä tervetulleena rikoksesta epäillyn oikeussuojan ja avustajan toimintamahdollisuuksien parantamiseksi.
”Välttämättä aina ei edes ihan heti lähtötilanteessa tiedä, miksi on joutunut epäillyksi, joten nämä tarkennukset tähän lakiin ovat erittäin tärkeitä ja merkittäviä.”
— Antero Laukkanen
Kooste on tuotettu tekoälyllä 19 puheenvuorosta 13.9.2026. Ryhmien kannat on luettu puheista, ei äänestyksistä; sitaatit on tarkistettu pöytäkirjasta sanatarkasti.
Keskustelu päättyi. Asia lähetettiin lakivaliokuntaan.
Yleiskeskustelu päättyi. Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 99/2016 vp sisältyvien 1.-7. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.
Käsittelyn vaiheet
Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.
- 16.6.2016Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Oikeusministeriö
- 22.6.2016Lähetekeskustelu · Täysistunto
- 4.10.2016Valiokunnan mietintö tai lausunto · lakivaliokunta
- 6.10.2016Ensimmäinen käsittely · Täysistunto
- 11.10.2016Toinen käsittely · Täysistunto
- 13.10.2016Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
Päätökset lakiehdotuksittain7
- 1Laki esitutkintalain muuttamisestaHyväksytty · 892/2016 · 28.10.2016
- 2Laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 2 luvun 2 §:n ja 7 luvun 1 §:n muuttamisestaHyväksytty · 893/2016 · 28.10.2016
- 3Laki sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 7 §:n muuttamisestaHyväksytty · 894/2016 · 28.10.2016
- 4Laki rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain 5 §:n muuttamisestaHyväksytty · 895/2016 · 28.10.2016
- 5Laki rikesakkomenettelystä annetun lain 7 §:n muuttamisestaHyväksytty · 896/2016 · 28.10.2016
- 6Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain muuttamisestaHyväksytty · 897/2016 · 28.10.2016
- 7Laki oikeusapulain 17 §:n muuttamisestaHyväksytty · 898/2016 · 28.10.2016
Ehdotettu lakiteksti
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.
1.Laki esitutkintalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan esitutkintalain (805/2011) 7 luvun 12 ja 17 § ja 8 luvun 3 §:n 2 momentti sekä lisätään 4 luvun 10 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissa 818/2014 ja 10/2016, uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, seuraavasti:
4 luku – Esitutkintaperiaatteet ja esitutkintaan osallistuvien oikeudet
10 §Oikeus käyttää avustajaa esitutkinnassa
Jos epäilty ei halua käyttää oikeuttaan avustajaan, esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa varmistettava, että epäillyllä on riittävät tiedot häntä koskevan rikosepäilyn sisällöstä, hänen oikeudestaan olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen ja oikeudestaan käyttää avustajaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Epäillylle on ilmoitettava, että hänellä on oikeus myöhemmin peruuttaa avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopuminen.
7 luku – Kuulustelut
12 §Kuultavaa tukevien henkilöiden läsnäolo
Asianosaisen avustajalla ja asianomistajalle määrätyllä tukihenkilöllä on oikeus olla läsnä hänen päämiestään kuulusteltaessa, jollei tutkinnanjohtaja kiellä sitä painavista rikostutkinnallisista syistä. Epäillyn avustajan läsnäolo saadaan kieltää vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämisen merkittävän vaarantumisen estämiseksi.
Epäillyn vaatimuksesta tuomioistuimen on tutkittava, ovatko 1 momentissa säädetyt edellytykset hänen avustajansa läsnäolon kieltämiselle olleet olemassa. Vaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa läsnäolon kieltämisestä. Toimivaltaiseen tuomioistuimeen ja vaatimuksen käsittelyyn sovelletaan, mitä pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään.
Tutkija voi pyynnöstä sallia muunkin kuin 1 momentissa tarkoitetun asianosaista tai todistajaa tukevan henkilön läsnäolon kuulustelussa, jos se ei vaikeuta rikoksen selvittämistä eikä vaaranna salassapitovelvollisuutta.
17 §Kysymysten tekeminen ja muu osallistuminen kuulusteluun
Asianosainen ja hänen avustajansa tai asiamiehensä voivat kuulustelussa tutkijan luvalla esittää kuulusteltavalle kysymyksiä asian selvittämiseksi. Tutkija saa päättää, että kysymykset on esitettävä hänen välityksellään. Myös syyttäjä voi esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. Asianosaisella, hänen avustajallaan ja asiamiehellään on muulloinkin oikeus pyytää tutkijaa kysymään kuulusteltavalta asian selvittämiseksi tarpeellisia seikkoja. Kuulusteltavan avustaja voi myös muulla tavoin osallistua kuulusteluun, jos päämiehen oikeuksien valvominen sitä edellyttää.
8 luku – Ryhmätunnistus
3 §Ryhmätunnistuksen järjestäminen
Tutkija voi sallia asianosaisen, hänen avustajansa tai asiamiehensä ja asianomistajan kanssa hänelle määrätyn tukihenkilön olla läsnä ryhmätunnistuksessa, jollei siitä aiheudu haittaa tunnistamiselle. Tunnistettavana olevan epäillyn avustajan oikeuteen olla läsnä ryhmätunnistuksessa sovelletaan kuitenkin, mitä hänen oikeudestaan olla läsnä kuulustelussa säädetään. Syyttäjälle on varattava tilaisuus olla läsnä ryhmätunnistuksessa.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.Laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain 2 luvun 2 §:n ja 7 luvun 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain (841/2006) 2 luvun 2 § ja 7 luvun 1 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 807/2011, seuraavasti:
2 luku – Säilytystilaan ottaminen
2 §Vapaudenmenetyksestä ilmoittaminen
Tutkintavangille on varattava tilaisuus ilmoittaa läheiselleen tai muulle henkilölle vapaudenmenetyksestään.
Pidätetyn ja kiinni otetun vapaudenmenetyksestä on ilmoitettava ilman aiheetonta viivästystä pidätetyn ja kiinni otetun osoituksen mukaan hänen läheiselleen tai muulle henkilölle. Ilmoitusta ei saa ilman erityistä syytä tehdä vastoin pidätetyn tai kiinni otetun tahtoa. Jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämisen merkittävän vaarantumisen estämiseksi, ilmoittamista pidättämisestä voidaan päällystöön kuuluvan poliisimiehen päätöksellä lykätä enintään kaksi vuorokautta kiinniottamisesta ja ilmoittamista kiinniottamisesta voidaan lykätä tai se voidaan jättää tekemättä.
Pidätetyn tai kiinni otetun vaatimuksesta tuomioistuimen on tutkittava, ovatko 2 momentissa säädetyt edellytykset ilmoittamisen lykkäämiselle tai tekemättä jättämiselle olleet olemassa. Vaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun pidätetty tai kiinni otettu on saanut tiedon ilmoittamisen lykkäämisestä tai tekemättä jättämisestä. Toimivaltaiseen tuomioistuimeen ja vaatimuksen käsittelyyn sovelletaan, mitä pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään.
Alle 18-vuotiaan vapaudenmenetyksestä on ilmoitettava ilman aiheetonta viivästystä hänen huoltajalleen, jollei ilmoittaminen ole lapsen edun vastaista, sekä sosiaaliviranomaiselle. Huoltajalle ilmoittamisen lykkäämiseen ja tekemättä jättämiseen sovelletaan lisäksi, mitä 2 ja 3 momentissa säädetään.
7 luku – Tapaamiset ja muut yhteydet säilytystilan ulkopuolelle
1 §Tapaaminen
Vapautensa menettäneellä on oikeus tavata vieraita tarpeellisen valvonnan alaisena tapaamista varten varattuina aikoina niin usein kuin se säilytystilan järjestystä ja toimintaa haittaamatta on mahdollista, jollei tätä oikeutta ole pakkokeinolain 4 luvun mukaisesti rajoitettu. Tapaaminen voidaan sallia muulloinkin kuin tapaamista varten varattuina aikoina, jos se on tarpeen vapautensa menettäneen yhteyksien kannalta tai muusta erityisestä syystä. Vapautensa menettäneellä on kuitenkin aina oikeus ilman aiheetonta viivytystä tavata tämän lain 6 luvun 4 §:ssä tarkoitettu asiamiehensä muiden henkilöiden olematta läsnä. Tapaajan tarkastamisesta säädetään 10 luvussa.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
3.Laki sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain (754/2010) 7 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 821/2014, seuraavasti:
7 §Esitutkinta
Tässä laissa tarkoitetun rikkomuksen selvittämiseksi toimitetaan esitutkintalain (805/2011) 11 luvun 2 §:ssä tarkoitettu suppea esitutkinta, jossa selvitetään ainoastaan ne seikat, jotka ovat välttämättömiä sakkovaatimuksen, sakkomääräyksen, rikesakkomääräyksen tai rangaistusvaatimuksen antamiseksi. Esitutkinta saadaan tällöin toimittaa noudattamatta mainitun lain 4 luvun 10 §:n 2 momentin ja 13 ja 16 §:n säännöksiä.
§
Tämä laki tulee voimaan samana päivänä kuin sakon ja rikesakon määräämisestä annettu laki (754/2010).
4.Laki rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain (692/1993) 5 §, sellaisena kuin se on laissa 822/2014, seuraavasti:
5 §
Ennen rangaistusvaatimuksen antamista toimitetaan esitutkintalain (805/2011) 11 luvun 2 §:ssä tarkoitettu suppea esitutkinta, jossa selvitetään ainoastaan ne seikat, jotka ovat välttämättömiä seuraamuksen määräämiseksi rangaistusmääräysmenettelyssä. Esitutkinta saadaan tällöin toimittaa noudattamatta mainitun lain 4 luvun 10 §:n 2 momentin ja 13 ja 16 §:n säännöksiä.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
5.Laki rikesakkomenettelystä annetun lain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikesakkomenettelystä annetun lain (66/1983) 7 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 823/2014, seuraavasti:
7 §
Rikesakkoasiassa toimitetaan esitutkintalain (805/2011) 11 luvun 2 §:ssä tarkoitettu suppea esitutkinta, jossa selvitetään ainoastaan ne seikat, jotka ovat välttämättömiä rikesakon määräämistä varten. Esitutkinta saadaan tällöin toimittaa noudattamatta mainitun lain 4 luvun 10 §:n 2 momentin ja 13 ja 16 §:n säännöksiä.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
6.Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003) 20 §:n edellä oleva väliotsikko sekä lisätään lakiin uusi 20 b, 21 b ja 57 a § seuraavasti:
20 §
20 b §Avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopuminen
Jos luovutettavaksi pyydetty ei halua käyttää oikeuttaan avustajaan, poliisin on tarvittaessa varmistettava, että luovutettavaksi pyydetyllä on riittävät tiedot oikeudestaan käyttää avustajaa ja oikeudestaan puolustajaan. Luovutettavaksi pyydetylle on ilmoitettava, että hänellä on oikeus myöhemmin peruuttaa avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopuminen.
21 b §Ilmoitus oikeudesta nimetä avustaja luovuttamispyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa
Sen lisäksi, mitä 21 §:ssä säädetään luovutettavaksi pyydetylle tehtävistä ilmoituksista, keskusrikospoliisin on ilmoitettava luovutettavaksi pyydetylle viipymättä myös hänen oikeudestaan nimetä avustaja luovuttamispyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa. Ilmoitukseen sovelletaan, mitä 21 §:n 2 ja 4 momentissa säädetään.
Jos luovutettavaksi pyydetty haluaa käyttää 1 momentissa tarkoitettua oikeuttaan, keskusrikospoliisin on viipymättä ilmoitettava siitä luovuttamispyynnön esittäneen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
57 a §Tietojen toimittaminen avustajan nimeämistä varten
Jos toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ilmoittaa 54 §:ssä tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle, että luovutettavaksi pyydetty haluaa nimetä avustajan Suomessa, 54 §:ssä tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä luovutettavaksi pyydetylle tietoja, jotka helpottavat avustajan nimeämistä. Tiedot toimitetaan toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle siten kuin 55 §:ssä säädetään.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
7.Laki oikeusapulain 17 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeusapulain (257/2002) 17 §:n 4 momentti seuraavasti:
17 §Yksityisen avustajan palkkio ja kulukorvaus
Tuomioistuin voi päättää, että avustajan palkkiota ei korvata valtion varoista, jos asian hoitamisessa on ollut erittäin vakavia avustajasta johtuvia laiminlyöntejä tai puutteita. Muutoksenhakutuomioistuin voi myös päättää, että avustajan palkkiota ja kuluja ei korvata valtion varoista, jos muutoksenhakemus on selvästi perusteeton.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 13.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.