HE 238/2026 vpKäsittelyssäVireille 8.10.2026

Eräitä työoikeudellisia vanhentumis- ja kanneaikoja koskevaksi lainsäädännöksi

Tila
Käsittelyssä
Vireille
8.10.2026
Viimeisin tapahtuma
14.10.2026
Äänestyksiä
0
Puheenvuoroja
3

Selkokielinen tiivistelmä ei ole vielä valmistunut tälle esitykselle. Alla esityksen virallinen pääasiallinen sisältö.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia, työaikalakia, vuosilomalakia ja työntekijöiden lähettämisestä annettua lakia. Esityksessä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi työoikeudellisia vanhentumis- ja kanneaikoja. Työsuhteen kestäessä noudatettaisiin kolmen vuoden katkaistavissa olevaa vanhentumisaikaa, joka alkaisi kulua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana saatava on erääntynyt. Työsuhteen kestäessä saatavat raukeaisivat kuitenkin 10 vuoden kuluessa, jollei kannetta ole tätä ennen nostettu. Työsuhteen päätyttyä noudatettaisiin kahden vuoden kanneaikaa. Valtion virkamieslain, kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain, evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain, eduskunnan virkamiehistä annetun lain, Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain ja tasavallan presidentin kansliasta annetun lain soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten ja viranhaltijoiden työaika- tai vuosilomalakiin ja virkaehtosopimuksen työaika- ja vuosilomamääräyksiin perustuvien saatavien vanhentumisajoista säädettäisiin mainituissa laeissa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

Näin eduskunta äänesti

Käsittely on kesken: esityksestä ei ole vielä äänestetty täysistunnossa.

Keskustelu salissa

Kansanedustajien puheenvuorot täysistunnossa sanatarkasti eduskunnan pöytäkirjasta. Avaa keskustelu lukeaksesi, mitä esityksestä sanottiin ja kuka sanoi.

3 puheenvuoroa · 3 puhujaa · 1 keskustelu

Keskustelu päättyi. Asia lähetettiin työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan.

Käsittelyn vaiheet

Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.

  1. 8.10.2026Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Työ- ja elinkeinoministeriö
  2. 14.10.2026Lähetekeskustelu · Täysistunto

Päätökset lakiehdotuksittain4

  • 1Laki työsopimuslain 13 luvun 9 §:n muuttamisesta
  • 2Laki työaikalain muuttamisesta
  • 3Laki vuosilomalain muuttamisesta
  • 4Laki työntekijöiden lähettämisestä annetun lain 33 §:n muuttamisesta

Ehdotettu lakiteksti

Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.

1.Laki työsopimuslain 13 luvun 9 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työsopimuslain (55/2001) 13 luvun 9 §, sellaisena kuin se on laissa 743/2003, seuraavasti:

13 luku – Erinäisiä säännöksiä

9 §Vanhentuminen ja kanneaika

Työntekijän palkkasaatava vanhentuu kolmen vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana saatava on erääntynyt, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sama vanhentumisaika koskee myös muita tässä laissa tarkoitettuja saatavia.

Työntekijälle aiheutuneen henkilövahingon korvaamisessa vanhentumisaika on kuitenkin kymmenen vuotta.

Työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kolmen vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt.

Edellä tässä pykälässä säädetystä huolimatta työsuhteen kestäessä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, kun 10 vuotta on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana saatava on erääntynyt, jollei kannetta ole tätä ennen nostettu.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Tätä lakia sovelletaan myös saatavaan, joka on erääntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, jollei kyseinen saatava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 13 luvun 9 §:n mukaan ole tätä ennen rauennut.

Työsuhteen kestäessä ennen tämän lain voimaantuloa erääntynyt saatava ei vanhene tämän lain perusteella, jos saatavan vanhentuminen katkaistaan vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta. Jos kyseisen saatavan vanhentuminen katkaistaan, sovelletaan saatavan vanhentumiseen tämän jälkeen tätä lakia.

Jos työsuhteen päätyttyä ennen tämän lain voimaantuloa 13 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitettuja työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava ei vanhene tämän lain perusteella, jos saatavan vanhentuminen katkaistaan vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta. Jos kyseisen saatavan vanhentuminen katkaistaan, sovelletaan saatavan vanhentumiseen tämän jälkeen tätä lakia

Kaikkien ennen tämän lain voimaantuloa erääntyneiden saatavien 13 luvun 9 §:n 4 momentin mukainen vanhentuminen alkaa kulua tämän lain voimaantulosta.

2.Laki työaikalain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työaikalain (872/2019) 30 §:n 1 momentti, 32 §:n 1 momentti sekä 40 ja 41 § seuraavasti:

30 §Työvuoroluettelo

Jokaiselle työpaikalle on laadittava työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi työntekijän säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen ja 24 §:ssä tarkoitettujen taukojen ajankohdat. Työvuoroluettelo on laadittava samaksi ajanjaksoksi kuin työajan tasoittumissuunnitelma, jollei se tasoittumisjakson pituuden tai suoritettavan työn epäsäännöllisyyden vuoksi ole erittäin vaikeaa. Työvuoroluettelo on laadittava niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista, kuitenkin vähintään viikoksi. Työvuoroluetteloa laadittaessa työnantajan on työntekijän tai tämän 29 §:ssä tarkoitetun edustajan vaatimuksesta varattava tälle tilaisuus esittää mielipiteensä. Työnantajan on säilytettävä työvuoroluettelo vähintään kolme vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jota se koskee, elleivät tiedot käy ilmi työaikakirjanpidosta.

32 §Työaikakirjanpito

Työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin. Kirjanpitoon on merkittävä joko säännöllisen työajan työtunnit, lisä-, yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit sekä niistä suoritetut korvaukset tai kaikki tehdyt työtunnit sekä erikseen yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit ja niistä suoritetut korotusosat. Jos työntekijän kanssa on tehty 38 §:ssä tarkoitettu sopimus, on työaikakirjanpitoon merkittävä arvioitu lisä-, yli- ja sunnuntaityön määrä kuukaudessa. Työnantajan on säilytettävä työaikakirjanpito vähintään kolme vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jota se koskee. Jäljempänä 41 §:ssä mainittujen lakien soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten ja viranhaltijoiden työaikakirjanpito on säilytettävä mainituissa laeissa säädetyn vanhentumisajan päättymiseen.

40 §Vanhentuminen ja kanneaika

Oikeus tässä laissa tarkoitettuun korvaukseen vanhentuu, kolmen vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana korvaus on erääntynyt, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Jos rahakorvauksen sijasta annettava vapaa-aika on sovittu yhdistettäväksi säästövapaaseen, vanhentuu saatava kolmen vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vapaa-aika olisi tullut antaa, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Työaikapankkiin talletettua vapaata koskeva saatava vanhentuu kolmen vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana pankkiin säästetty vapaa olisi lain tai sopimuksen mukaan tullut antaa, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Vanhentuminen määräytyy tämän mukaisesti, vaikka työaikapankkia koskeva sopimus ei täyttäisi 14 §:ssä säädettyjä edellytyksiä.

Työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt.

Edellä tässä pykälässä säädetystä huolimatta työsuhteen kestäessä 1–3 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, kun 10 vuotta on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana saatava on erääntynyt, jollei kannetta ole tätä ennen nostettu.

Työehtosopimukseen ja työsopimukseen perustuvan saatavan vanhentumisesta säädetään työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä.

41 §Virkasuhteisten työaikasaatavien vanhentumiseen sovellettavat säännökset

Edellä 40 §:ssä säädettyä ei sovelleta valtion virkamieslain (750/1994), kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003), evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain (653/2023), eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003), Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) ja tasavallan presidentin kansliasta annetun lain (100/2012) soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten ja viranhaltijoiden tähän lakiin ja virkaehtosopimuksen työaikamääräyksiin perustuvien saatavien vanhentumisaikoihin. Niistä säädetään mainituissa laeissa.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Tätä lakia sovelletaan myös saatavaan, joka on erääntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, jollei kyseinen saatava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 40 §:n mukaan ole tätä ennen rauennut.

Kaikkien ennen tämän lain voimaantuloa erääntyneiden saatavien 40 §:n 5 momentin mukainen vanhentuminen alkaa kulua tämän lain voimaantulosta.

3.Laki vuosilomalain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vuosilomalain (162/2005) 29 §:n 3 momentti ja 34 § sekä lisätään lakiin uusi 34 a § seuraavasti:

29 §Vuosilomakirjanpito

Vuosilomakirjanpito on säilytettävä vähintään kolme vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vuosiloma olisi tullut antaa tai lomakorvaus maksaa. Jäljempänä 34 a §:ssä mainittujen lakien soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten ja viranhaltijoiden vuosilomakirjanpito on säilytettävä mainituissa laeissa säädetyn vanhentumisajan päättymiseen.

34 §Vanhentuminen ja kanneaika

Oikeus tässä laissa tarkoitettuun saatavaan vanhentuu kolmen vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vuosiloma olisi tullut antaa tai lomakorvaus maksaa, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettua saatavaa koskeva kanne on nostettava kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.

Edellä tässä pykälässä säädetystä huolimatta työsuhteen kestäessä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, kun 10 vuotta on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana vuosiloma olisi tullut antaa tai lomakorvaus maksaa, jollei kannetta ole tätä ennen nostettu.

Työehtosopimukseen ja työsopimukseen perustuvan saatavan vanhentumisesta säädetään työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä.

34 a §Virkasuhteisten vuosilomasaatavien vanhentumiseen sovellettavat säännökset

Edellä 34 §:ssä säädettyä ei sovelleta valtion virkamieslain (750/1994), kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003), evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain (653/2023), eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003), Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) ja tasavallan presidentin kansliasta annetun lain (100/2012) soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten ja viranhaltijoiden tähän lakiin ja virkaehtosopimuksen vuosilomamääräyksiin perustuvien saatavien vanhentumisaikoihin. Niistä säädetään mainituissa laeissa.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Tätä lakia sovelletaan myös saatavaan, joka on erääntynyt ennen tämän lain voimaantuloa, jollei kyseinen saatava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 34 §:n mukaan ole tätä ennen rauennut.

Kaikkien ennen tämän lain voimaantuloa erääntyneiden saatavien 34 §:n 3 momentin mukainen vanhentuminen alkaa kulua tämän lain voimaantulosta.

4.Laki työntekijöiden lähettämisestä annetun lain 33 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työntekijöiden lähettämisestä annetun lain (447/2016) 33 §:n otsikko ja 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 876/2019, seuraavasti:

33 §Korvauksen ja hyvityksen vaatimista koskevat vanhentumis- ja kanneajat eräissä tapauksissa

Edellä 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja korvauksia koskevan saatavan vanhentuminen on katkaistava tai kanne nostettava työaikalain 40 §:ssä säädetyssä määräajassa. Edellä 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja korvauksia koskevan saatavan vanhentuminen on katkaistava tai kanne nostettava vuosilomalain 34 §:ssä säädetyssä määräajassa.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .