Lopullinen äänestys koko laista
Hyväksytäänkö vai hylätäänkö laki?
116
Jaa
34
Ei
0
Tyhjää
49
Poissa
Ladataan äänestyskarttaa…
Laki työntekijän eläkelain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Työeläkeyhtiöt voivat jatkossa hinnoitella vakuutusmaksun hoitokulut yhtiökohtaisesti omien todellisten kustannustensa mukaan. Lisäksi eläkerahastojen kartuttamissääntöjä joustavoitetaan poikkeuksellisen heikoissa sijoitusmarkkinatilanteissa.
Työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosasta tehdään yhtiökohtainen, jolloin hoitokuluja ei enää peritä kaikissa yhtiöissä samalla kaavalla ja asiakashyvitykset määräytyvät jatkossa vain yhtiön vakavaraisuuspääoman perusteella. Lisäksi vanhuuseläkevastuiden kartuttamisen täydennyskerroin voi saada negatiivisen arvon tilanteessa, jossa eläkelaitosten keskimääräinen vakavaraisuusaste putoaa alle 120 prosentin. Samalla lakeihin tehdään teknisiä käsitetarkennuksia.
Uudistus lisää työeläkevakuutusyhtiöiden välistä hintakilpailua ja tekee työnantajille perittävistä maksuista läpinäkyvämpiä, sillä keskimääräinen hoitokustannusosa voi laskea arviolta 0,1 prosenttiyksikköä. Eläkelaitoksille rahastoinnin jousto antaa mahdollisuuden pitää kiinni pitkän aikavälin sijoitusstrategiastaan ilman pakkoa realisoida osakkeita ja muita sijoituksia tappiolla markkinaromahduksessa. Lait tulevat voimaan 1.6.2022, ja hoitokustannusosan muutosta sovelletaan vuoden 2023 vakuutusmaksuihin.
Eduskunta hyväksyi lain äänin 116–34.
Lopullinen äänestys koko laista
116
Jaa
34
Ei
0
Tyhjää
49
Poissa
Ladataan äänestyskarttaa…
Hyväksytty laki ei tule voimaan heti: tasavallan presidentti vahvistaa lain, ja se tulee voimaan laissa säädettynä päivänä. Tämä laki vahvistettiin 20.5.2022.
Eduskuntakäsittelyn vireilletulo(Sosiaali- ja terveysministeriö)
17.3.2022
Lähetekeskustelu(Täysistunto)
23.3.2022
Valiokunnan mietintö tai lausunto(sosiaali- ja terveysvaliokunta)
27.4.2022
Ensimmäinen käsittely(Täysistunto)
4.5.2022
Toinen käsittely(Täysistunto)
11.5.2022
Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
16.5.2022
Laki työntekijän eläkelain muuttamisesta
Laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 14 ja 18 §:n muuttamisesta
Laki eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta annetun lain 17 §:n muuttamisesta
Laki merimieseläkelain 154 ja 155 §:n muuttamisesta
Laki eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetun lain 6 luvun 3 §:n muuttamisesta
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työntekijän eläkelain (395/2006) 153 §:n 1 momentti, 166 §:n otsikko ja 2 momentti, 167 ja 169 §, 171 §:n otsikko ja 1─3 momentti, 174 §:n 2 kohta sekä 194 ja 201 §, sellaisina kuin niistä ovat 153 §:n 1 momentti laissa 945/2016, 169 § osaksi laissa 1112/2007, 171 §:n otsikko ja 3 momentti laissa 1121/2006, 171 §:n 1 momentti laissa 220/2011, 171 §:n 2 momentti laissa 950/2021, 174 §:n 2 kohta laissa 69/2016, 194 § laissa 794/2012 sekä 201 § laissa 317/2015, seuraavasti:
153 §Työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä
Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on 4,2 prosenttia lisättynä puolella siitä prosenttimäärästä, jolla tämän lain mukaisen vakuutuksen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu prosentteina palkasta ylittää luvun 18,2. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu lasketaan ottaen huomioon 169 §:n 5 momentissa tarkoitetut maksun alennukset.
166 §Vakuutusmaksujen ja vastuuvelan laskuperusteet
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään eläkesäätiöiden vastuuvelan laskuperusteet.
167 §Ehtojen ja laskuperusteiden yhdenmukaisuus
Sosiaali- ja terveysministeriö saa vain erityisestä syystä vahvistaa eläkevakuutuksen ehtoihin tai laskuperusteisiin eroja, jotka vaikeuttavat tämän lain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitamista.
169 §Työeläkevakuutusyhtiölle maksettavien vakuutusmaksujen laskuperusteet
Työeläkevakuutusyhtiölle maksettavien vakuutusmaksujen laskuperusteista on käytävä ilmi, miten vakuutusmaksu lasketaan ja miten se jakautuu eri kululajeja varten perittäviin osiin.
Työeläkevakuutusyhtiön on laadittava vakuutusmaksujen laskuperusteet siten, että työnantajia kohdellaan yhdenmukaisesti. Laskuperusteet voidaan laatia siten, että työnantajan toteutunut työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutusrahakorvausmeno otetaan huomioon vakuutusmaksua määrättäessä.
Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutusmaksun suuruutta määrättäessä otetaan vuosittain huomioon työeläkevakuutusyhtiön osuus 178─181 §:ssä ja Eläketurvakeskuksesta annetun lain 5 §:ssä mainituista yhteisesti kustannettavista kuluista.
Työeläkevakuutusyhtiölle maksettavien vakuutusmaksujen laskuperusteisiin on sisällyttävä työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosaa koskevat perusteet. Hoitokustannusosalla tarkoitetaan työeläkevakuutusmaksun sitä osaa, jolla katetaan työeläkevakuutusyhtiön tämän lain mukaisen toiminnan liikekulut lukuun ottamatta sijoitustoiminnasta syntyviä tai erityisestä syystä muilla maksunosilla katettavia liikekuluja. Hoitokustannusosan laskuperusteet on laadittava 168 §:n 1 momentissa säädetty turvaavuus huomioon ottaen siten, että hoitokustannusosan tuotto vastaa työeläkevakuutusyhtiön tämän lain mukaisen toiminnan liikekuluja ja että työnantajan hoitokustannusosa on kohtuullisessa suhteessa työnantajan vakuutuksista aiheutuviin liikekuluihin.
Kun työeläkevakuutus on järjestetty työeläkevakuutusyhtiössä, työnantajalla on oikeus osuuteen vakuutusliikkeen mahdollisesti tuottamasta ylijäämästä. Laskuperusteet tästä aiheutuville vakuutusmaksujen alennuksille tai muille vastaaville eduille on laadittava siten, että kohtuullisessa määrin otetaan huomioon ylijäämän kokonaismäärä ja muodostumistapa. Vakuutusmaksujen alennukset ja muut vastaavat edut eivät saa vaarantaa työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 7 luvun mukaisten vakavaraisuusvaatimusten täyttymistä.
Mitä 5 momentissa säädetään, ei koske sellaista tilapäistä työnantajaa, joka on järjestänyt työntekijöidensä eläketurvan 147 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
171 §Vanhuuseläkevastuun tarkistaminen
Vanhuuseläkkeiden rahastoituja osia tarkistetaan vuosittain määrällä, joka lasketaan 166 §:ssä tarkoitettuihin laskuperusteisiin sisällytettävän eläkevastuun täydennyskertoimen perusteen avulla. Täydennyskerroin määritellään ottaen huomioon eläkkeiden turvaamisesta johtuvat vaatimukset ja eläkelaitosten vakavaraisuus vähintään neljännesvuosittain tarkasteltuna. Täydennyskerroin on määriteltävä siten, että sen arvo tukee vanhuuseläkkeiden rahoitusta ja eläkelaitosten pitkäjänteistä sijoitustoimintaa. Täydennyskerroin voi pienentää vanhuuseläkkeiden rahastoituja osia vain silloin, kun eläkelaitosten keskimääräinen vakavaraisuus on alentunut merkittävästi. Täydennyskertoimen arvon laskee Eläketurvakeskus eläkelaitosten antamien tietojen perusteella.
Jos eläkelaitosten osaketuottosidonnaisten lisävakuutusvastuiden yhteismäärä on suurempi kuin yksi prosentti eläkelaitosten 168 §:n 2 momentissa tarkoitettujen osaketuottosidonnaisen lisävakuutusvastuun laskennan perusteena olevien vastuuvelkojen yhteismäärästä, ylittävä osuus on käytettävä tämän pykälän 1 momentissa tarkoitettujen rahastoitujen osien tarkistuksiin.
Tässä pykälässä tarkoitetut tarkistukset voidaan kohdistaa erilaisina eri ikäluokkien vastaisten ja alkaneiden vanhuuseläkkeiden rahastoituihin osiin siten, että vakuutusmaksutason kehitys muodostuu pitkällä aikavälillä tasaiseksi.
174 §Eläkelaitoksen vastuu vanhuuseläkkeestä
Kukin työeläkelaitos on vastuussa:
2) määrästä, jolla eläkelaitoksen vastuulla olevaa osaa on tarkistettu 171 §:n nojalla ja sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien tai antamien laskuperusteiden mukaisesti;
194 §Työnantajan oikeus saada tietoja
Työnantajalla on oikeus saada eläkelaitokselta salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä talous- ja henkilöstöhallintoaan ja yrityksen työeläkevakuutusmaksun tarkastamista varten välttämättömät tiedot tämän lain mukaan myönnetystä eläkkeestä ja sen muodosta, myönnetyn eläkkeen alkamis- ja päättymispäivästä sekä työnantajan vakuutusmaksuun vaikuttavista tekijöistä.
201 §Tiedot vanhuuseläkevastuiden tarkistamiseksi
Eläketurvakeskuksella on oikeus määräämässään ajassa ja muodossa salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä saada eläkelaitokselta 171 §:n 1 momentissa tarkoitetun eläkevastuun täydennyskertoimen laskemiseksi tarvittavat tiedot eläkelaitoksen vastuuvelasta ja vakavaraisuuspääomasta sekä 168 §:n 3 momentissa tarkoitetun keskimääräisen vuosituottoprosentin laskemiseksi tarvittavat tiedot eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta annetun lain 11 §:ssä tarkoitetulla kehittyneissä valtioissa säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteina olevien osakesijoitusten määrästä ja tuotosta.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain (354/1997) 14 §:n 2 momentti ja 18 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 442/2012, seuraavasti:
14 §Vastuuvelka
Vakuutusmaksuvastuu vastaa tulevista vakuutustapahtumista johtuvien suoritusten pääoma-arvoa siltä osin kuin yhtiölle on syntynyt vastuuta työntekijän eläkelain tai yrittäjän eläkelain mukaisesti. Vakuutusmaksuvastuuna pidetään myös työntekijän eläkelain 169 §:n 5 momentissa tarkoitettuja vakuutusmaksun alennuksia tai muita vastaavia etuja varten ja jäljempänä sanottujen tappioiden peittämistä varten varattua vastuuta, joka jakautuu vakuutuksenottajille ositettuun (ositettu lisävakuutusvastuu ) ja osittamattomaan osaan (osittamaton lisävakuutusvastuu ). Ositettua lisävakuutusvastuuta saadaan käyttää vain työntekijän eläkelain 169 §:n 5 momentissa tarkoitettuihin vakuutusmaksun alennuksiin tai muihin vastaaviin etuihin. Vakuutusmaksuvastuuta lisäävää tai vähentävää osittamatonta lisävakuutusvastuuta voidaan käyttää vastuuvelan laskuperusteiden muuttamisesta syntyneen tappion sekä myös muun tappion peittämiseen.
18 §Siirrot ositettuun ja osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen
Jos työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuuspääoma on suurempi kuin vakavaraisuusraja, yhtiö voi siirtää ositettuun lisävakuutusvastuuseen enintään työntekijän eläkelain 169 §:n 5 momentissa tarkoitetulla tavalla lasketun määrän.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta annetun lain (315/2015) 17 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 956/2021, seuraavasti:
17 §Tuottovaatimusriski ja vakuutusriski
Tuottovaatimusriskiluokan riskiarvo lasketaan sen estämättä, mitä 12 §:ssä säädetään, kaavalla
jossa k on vastuuvelan laskemisessa käytettävä diskonttauskorko, b on laskentahetkeä seuraavana päivänä voimassa oleva työntekijän eläkelain (395/2006) 171 §:n 1 momentissa tarkoitettu eläkevastuun täydennyskerroin, Sj on tuottovaatimusriskille määritelty tappio-olettama ja Aj on vastuuvelka, josta on vähennetty työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 14 §:n 2 momentissa tarkoitettu osittamaton ja ositettu lisävakuutusvastuu, eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetun lain 7 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu lisävakuutusvastuu sekä erät, joita yrittäjän eläkelain (1272/2006) 139 §:n 2 momentin mukaan ei oteta huomioon vakuutusmaksuvastuussa.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan merimieseläkelain (1290/2006) 154 §:n 2 kohta ja 155 §, sellaisena kuin niistä on 154 §:n 2 kohta laissa 78/2016, seuraavasti:
154 §Eläkekassan vastuu vanhuuseläkkeestä
Eläkekassa on vastuussa:
2) määrästä, jolla eläkekassan vastuulla olevaa osaa on tarkistettu 155 §:n nojalla ja sosiaali- ja terveysministeriön antamien laskuperusteiden mukaisesti; ja
155 §Vanhuuseläkevastuiden tarkistaminen eläkevastuun täydennyskertoimella
Vanhuuseläkkeiden rahastoituja osia tarkistetaan vuosittain määrällä, joka lasketaan 202 §:n nojalla säädettyihin laskuperusteisiin sisällytettävän työntekijän eläkelain 171 §:ssä tarkoitetun eläkevastuun täydennyskertoimen perusteen avulla.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetun lain (946/2021) 6 luvun 3 §:n 3 momentti seuraavasti:
3 §Tasaava ja osakaskohtainen kirjanpito eläkesäätiössä
Tasaavassa järjestelmässä eläkesäätiölle suoritettava vakuutusmaksu jaetaan kunkin osakkaan hyväksi eläkesäätiön säännöissä määrätyllä tavalla. Osakkaan vastuuvelan katteena on vastuuvelkaa vastaava suhteellinen osa eläkesäätiön varoista.
§
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Tiivistelmä tuotettu tekoälyllä 2.9.2026. Se ei ole virallinen asiakirja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.