Äänestys 1
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuljetusyritysten määräaikaisesta polttoainetuesta
81
Jaa
65
Ei
0
Tyhjää
53
Poissa
Laki kuljetusyritysten määräaikaisesta polttoainetuesta
Maanteiden tavara- ja henkilökuljetusyrityksille myönnetään valtiontukea äkillisesti nousseiden polttoainekustannusten kompensoimiseksi. Tuen tarkoituksena on helpottaa yritysten maksuvalmiutta ja turvata Suomen huoltovarmuutta.
Kuljetusalan yrityksille säädetään määräaikainen polttoainetuki, joka korvaa viisi prosenttia yrityksen helmi–huhtikuussa 2022 ostaman polttoaineen tai kuljetuksiin käytetyn sähkön arvonlisäverottomista kustannuksista. Tuen myöntää ja maksaa Valtiokonttori, ja sitä varten varataan 75 miljoonan euron määräraha.
Tukea voivat hakea maanteiden tavara- ja linja-autoliikennettä harjoittavat luvanvaraiset tai rekisteröidyt yritykset, mutta se ei koske taksiliikennettä eikä polttoöljyn käyttöä. Tuen alaraja on 250 euroa ja yritys- tai konsernikohtainen enimmäismäärä 400 000 euroa. Hakemus on jätettävä Valtiokonttorille viimeistään 30.11.2022, ja tuki rajoittaa saajansa vapaan oman pääoman varojenjakoa kyseiseltä tilikaudelta.
Laki hyväksyttiin lopulta ilman äänestystä: yksikään edustaja ei lopullisessa käsittelyssä ehdottanut sen hylkäämistä. Äänestykset käytiin lain yksityiskohdista – ne löytyvät alta.
Eduskunta äänestää samasta esityksestä yleensä monta kertaa: ensin lain sisällön yksityiskohdista ja vasta sen jälkeen koko lain hyväksymisestä.
Päätetään lain sisällöstä valiokunnan mietinnön pohjalta. Äänestykset koskevat yksittäisiä pykäliä ja opposition muutosehdotuksia. Lakia ei tässä vaiheessa voi vielä hyväksyä eikä hylätä kokonaan.
Äänestys 1
81
Jaa
65
Ei
0
Tyhjää
53
Poissa
Äänestys 2
80
Jaa
63
Ei
0
Tyhjää
56
Poissa
Äänestys 3
79
Jaa
62
Ei
0
Tyhjää
58
Poissa
Hyväksytty laki ei tule voimaan heti: tasavallan presidentti vahvistaa lain, ja se tulee voimaan laissa säädettynä päivänä. Tämä laki vahvistettiin 4.8.2022.
Eduskuntakäsittelyn vireilletulo(Työ- ja elinkeinoministeriö)
2.6.2022
Lähetekeskustelu(Täysistunto)
8.6.2022
Valiokunnan mietintö tai lausunto(talousvaliokunta)
16.6.2022
Ensimmäinen käsittely(Täysistunto)
17.6.2022
Toinen käsittely(Täysistunto)
21.6.2022
Eduskunnan vastaus ja kirjelmä
22.6.2022
Laki kuljetusalan yritysten määräaikaisesta polttoainetuesta
Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §Soveltamisala
Tässä laissa säädetään Suomessa toimiville maanteillä tapahtuvia kuljetuksia harjoittaville yrityksille Ukrainan sotatilanteen aiheuttaman polttoaineiden hinnan nousun osittaisesta korvaamisesta valtiontuella, jonka Euroopan komissio on erillisen ilmoituksen perusteella hyväksynyt sisämarkkinoille soveltuvaksi (kuljetusyritysten määräaikainen polttoainetuki ).
Polttoainetukeen sovelletaan lisäksi valtionavustuslakia (688/2001).
2 §Kuljetusalan määräaikaisen polttoainetuen myöntämisen yleiset edellytykset
Kuljetusalalla toimiva yritys, jolla on tukikauden ensimmäisenä päivänä voimassa oleva liikennelupa ja hallinnassaan kuljetustoiminnassa tarvittava ammattikäyttöön rekisteröity ajoneuvo, samoin kuin liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) 16 §:n mukaisesti Liikenne- ja viestintävirastoon tavaraliikenteen harjoittajaksi kevyellä kalustolla tukikauden ensimmäisenä päivänä rekisteröitynyt yritys, voi hakemuksesta saada polttoainetukea. Yrityksellä on oltava Y-tunnus. Tuki ei koske taksiliikennettä. Tuen myöntää valtion talousarvion rajoissa Valtiokonttori.
Yritys ilmoittaa 1 päivän helmikuuta ja 30 päivän huhtikuuta 2022 välisellä ajalla (tukikausi ) ostetun, 1 §:ssä tarkoitettuun kuljetustoimintaan käytetyn polttoaineen tai sähköenergian kustannuksen ilman arvonlisäveroa. Valtiokonttori voi myöntää yritykselle hakemuksesta kuljetusalan polttoainetukea jäljempänä säädetyllä tavalla, jos yritystä ei koske mikään 4 §:ssä säädetyistä polttoainetuen myöntämisen esteistä. Tukea, jonka suuruus on alle 250 euroa, ei makseta.
3 §Tuen määräytymisperusteet
Yritykselle voidaan myöntää kuljetusalan polttoainetukea 5 prosenttia 1 päivänä helmikuuta ja 30 päivänä huhtikuuta 2022 välisenä aikana, nämä päivät mukaan lukien, yrityksen ostaman polttoaineen ja kuljetuksiin käytetyn sähkön kustannuksista ilman arvonlisäveroa. Tuesta vähennetään 5 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaiset tuet. Tuen konsernikohtainen enimmäismäärä on 400 000 euroa.
4 §Tuen myöntämisen esteet
Kuljetusalan määräaikaista polttoainetukea ei myönnetä yritykselle, joka on ollut 31 päivänä joulukuuta 2021 tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetun komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 2 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys.
Tukea ei myönnetä myöskään, jos:
1) yritys ei ole merkittynä ennakkoperintälain (1118/1996) 25 §:ssä tarkoitettuun ennakkoperintärekisteriin;
2) yritys on laiminlyönyt verotusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden;
3) yrityksellä on verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 3 a luvussa tarkoitettuun verovelkarekisteriin merkittyjä verovelkatietoja;
4) yrityksellä on maksamattomia veroja perittävänä ulosotossa; tai
5) yritys on asetettu konkurssiin tai yrityssaneeraukseen tai näitä koskeva asia on vireillä tuomioistuimessa;
6) yritys tai yrityksessä tosiasiallista määräysvalta käyttävä omistaja on EU:n pakotelistalla.
5 §Tuen hakeminen
Hakemus tuen saamiseksi tulee tehdä Valtiokonttorille viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2022.
Yrityksen on hakemuksessaan annettava tuen myöntämiseksi ja maksamiseksi välttämättömät tiedot ja selvitykset kultakin tukikaudelta. Yrityksen on esitettävä hakemuksessaan tuen käsittelemiseksi riittävät tiedot:
1) tuen myöntämisen edellyttämistä polttoainekustannuksista tai tukikaudella ostetun sähköenergian kustannuksista;
2) jo myönnetyistä EU:n Ukrainapuiteohjelman (EU 2022/C 131 I/01) mukaisista ja muista valtion tuista samoihin kustannuksiin;
3) siitä, että sillä ei ole 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuja taloudellisia vaikeuksia.
6 §Hakemuksen käsittely ja päätöksenteko
Valtiokonttori antaa ratkaisun hakemukseen ensisijaisesti hakemuksessa ilmoitettujen ja muilta viranomaisilta saamiensa tietojen perusteella. Valtiokonttori valvoo 1 §:ssä tarkoitetun Euroopan komission päätöksen mukaisen tuen konsernikohtaista enimmäismäärää.
7 §Muutoksenhaku
Päätökseen polttoainetuesta saa hakea oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003). Päätös saadaan panna täytäntöön oikaisuvaatimuksesta huolimatta.
Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).
8 §Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen viranomaisten kesken
Valtiokonttorilla on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada muilta viranomaisilta tukihakemusten käsittelemiseksi ja tarkastamiseksi välttämättömiä tietoja valtionavustuslain 31§:n nojalla.
Lisäksi Verohallinto ja Liikenne- ja viestintävirasto luovuttavat Valtiokonttorille salassapitosäännösten estämättä tuen kohteena olevien yrityksen tunnistetiedot, alla yksilöidyt tiedot sekä Verohallinnon tiedossa olevat yritysten tilinumerot sekä seuraavat tuen myöntämiseksi, maksamiseksi ja valvomiseksi tarpeelliset tiedot:
1) verotusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnit;
2) Verohallinnon ylläpitämässä ennakkoperintärekisterissä olevat merkinnät;
3) tiedot Verohallinnon ylläpitämästä verovelkarekisteristä;
4) verovelka, joka on lähetetty perittäväksi ulosottotoimin;
5) tiedot voimassaolevista liikenneluvista ja hallinnassa olevista ajoneuvoista;
6) tiedot liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) 16 §:n mukaisesti Liikenne- ja viestintävirastoon tavaraliikenteen harjoittajaksi kevyellä kalustolla rekisteröityneistä yrityksistä, sekä
7) muut kuin 1—5 kohdassa tarkoitetut tuen myöntämiseksi, maksamiseksi ja valvomiseksi välttämättömät tiedot Verohallinnolta, Tilastokeskukselta ja Liikenne- ja viestintävirastolta.
9 §Tuen määrään perustuva rajoitus varojenjaolle
Yritykselle tämän lain nojalla myönnetyn tuen määrä vähentää päättyvältä tilikaudelta laadittavassa tilinpäätöksessä varojenjakoon käytettävissä olevaa vapaata omaa pääomaa, jollei yritys palauta saamaansa tukea valtiolle ennen tilinpäätöksen vahvistamista.
10 §Viranomaistehtävät
Valtiokonttori myöntää ja maksaa hakemuksen perusteella polttoainetuen sekä vastaa polttoainetuen takaisinperinnästä.
11 §Avustusrikokset
Avustusrikoksista säädetään rikoslain (39/1889) 29 luvun 5—7, 7 a ja 8 §:ssä.
12 §Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.
Tiivistelmä tuotettu tekoälyllä 2.9.2026. Se ei ole virallinen asiakirja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.