HE 185/2026 vpKäsittelyssäVireille 21.9.2026

Uusien terveydenhuollon asiakasmaksujen käyttöönotto

Lait sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain ja kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 12 a §:n muuttamisesta

Julkiseen terveydenhuoltoon tulee uusia asiakasmaksuja vaativista tutkimuksista ja toimenpiteistä sekä vainajiin liittyvistä palveluista. Samalla nykyisiä asiakasmaksuja korotetaan ja hyvinvointialueiden valtionrahoitusta leikataan.

Tila
Käsittelyssä
Vireille
21.9.2026
Viimeisin tapahtuma
22.9.2026
Äänestyksiä
0

Mitä ehdotetaan

Lakiin lisätään uusi erityistutkimusmaksu (enintään 60,30 euroa) sekä leikkaus- ja toimenpidemaksu (enintään 264,10 euroa), joka korvaa nykyisen päiväkirurgian maksun kymmenen prosenttia korkeampana. Lisäksi hyvinvointialueet saavat oikeuden periä kuolinpesiltä maksun lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä (enintään 62,20 euroa) sekä vainajan säilyttämisestä (enintään 10 euroa vuorokaudelta). Uusia hoitomaksuja ei peritä alle 18-vuotiailta eikä useimmissa raskauteen ja synnytykseen liittyvissä hoidoissa, ja ne kartuttavat vuotuista maksukattoa.

Mitä se tarkoittaa

Muutokset tulevat voimaan 1.3.2027 ja ne nostavat asiakasmaksuja arviolta yli puolella kotitalouksista, eniten ikääntyneillä ja paljon terveyspalveluja tarvitsevilla. Kuolinpesiltä perittävät maksut katsotaan pesänselvitysveloiksi, mikä voi pienentää osakkaille jäävää perintöä. Hyvinvointialueiden asiakasmaksutulojen arvioidaan kasvavan noin 88 miljoonaa euroa vuonna 2027 ja 106 miljoonaa euroa vuodesta 2028 eteenpäin, ja valtion hyvinvointialueille maksamaa rahoitusta leikataan vastaavasti. Maksujen noustessa myös toimeentulotukimenojen arvioidaan kasvavan noin kolmella miljoonalla eurolla vuodessa.

Näin eduskunta äänesti

Käsittely on kesken: esityksestä ei ole vielä äänestetty täysistunnossa.

Käsittelyn vaiheet

Esityksen matka lähetekeskustelusta päätökseen eduskunnan kirjaamana.

  1. 21.9.2026Eduskuntakäsittelyn vireilletulo · Sosiaali- ja terveysministeriö
  2. 22.9.2026Lähetekeskustelu · Täysistunto

Päätökset lakiehdotuksittain2

  • 1Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta
  • 2Laki kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 12 a §:n muuttamisesta

Ehdotettu lakiteksti

Esityksen sisältämät lakiehdotukset sellaisina kuin hallitus ne esitti. Lopullinen laki voi poiketa tästä valiokuntakäsittelyn jälkeen.

1.Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 1 §, 6 a §:n 2 momentin 3 kohta ja 9 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 1 § laeissa 600/2022 ja 678/2023, 6 a §:n 2 momentin 3 kohta laissa 1201/2020 ja 9 §:n 1 momentti laissa 600/2022 sekä lisätään 6 a §:n 2 momenttiin, sellaisena kuin se on laeissa 1201/2020 ja 678/2023, uusi 2 a kohta ja lakiin uusi 9 a–9 e § seuraavasti:

1 §Palvelusta perittävä maksu

Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei laissa toisin säädetä. Maksu voidaan periä henkilön maksukyvyn mukaan.

Hyvinvointialue voi periä kuolinpesältä maksun vainajan kuolemansyyn selvittämisestä annetussa laissa (459/1973) säädetystä lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä ja sen perusteella laadittavista kuolintodistuksesta ja hautausluvasta, jollei laissa toisin säädetä. Hyvinvointialue voi periä kuolinpesältä maksun vainajan säilyttämisestä, jollei laissa toisin säädetä.

Mitä tässä laissa säädetään hyvinvointialueesta, sovelletaan myös Helsingin kaupunkiin ja HUS-yhtymään siltä osin kuin ne järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain (615/2021) mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

6 a §Maksukatto

Asiakkaalta perittyjen maksujen yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon kalenterivuoden aikana perityt maksut:

2 a) 9 a §:ssä tarkoitetusta erityistutkimuksesta;

3) 9 b §:ssä tarkoitetusta leikkauksesta tai vaativasta toimenpiteestä;

9 §Erityispoliklinikkatoiminnan maksu

Hyvinvointialueen sairaaloissa voidaan järjestää arkisin kello 16.00 jälkeen sekä lauantaisin ja sunnuntaisin erityispoliklinikkatoimintaa, jonka yhteydessä tehdyistä tutkimuksista ja annetusta hoidosta perittäviin maksuihin ei sovelleta 2 §:n 2 momenttia eikä 6, 6 a, 9 a, 9 b ja 11 §:ää.

9 a §Erityistutkimusmaksu

Sen lisäksi, mitä tämän lain nojalla annetuissa säännöksissä säädetään terveyskeskuksen avohoidon maksujen, sairaalan poliklinikkamaksun, suun ja leukojen erikoissairaanhoidon maksun, lyhytaikaisen laitoshoidon maksun, päivä- ja yöhoidon maksun sekä kuntoutushoidon maksun enimmäismääristä, hyvinvointialue saa periä maksun terveydenhuoltolain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa perusterveydenhuollossa ja 3 kohdassa tarkoitetussa erikoissairaanhoidossa tietokonetomografiasta, magneettikuvauksesta, elektrofysiologisesta tutkimuksesta, isotooppitutkimuksesta, yksifotoniemissiotomografiasta, positroniemissiotomografiasta ja verisuonten varjoainekuvauksesta sekä näiden yhdistelmästä ja muusta vastaavasta merkittävää erityisosaamista tai tila- tai laiteinvestointeja edellyttävästä erityistutkimuksesta. Maksun saa periä 9 b §:ssä säädetyn maksun lisäksi. Maksua ei kuitenkaan saa periä, jos erityistutkimuksen yhteydessä samanaikaisesti tehdään leikkaus tai vaativa toimenpide, josta peritään 9 b §:ssä säädetty maksu.

Riippumatta siitä, kuinka monta 1 momentissa tarkoitettua erityistutkimusta tehdään, hyvinvointialue saa periä mainitussa momentissa säädetyn maksun vain yhden kerran sellaista avohoidon käyntiä tai muuta avohoidon hoitokontaktia tai niiden kokonaisuutta kohden, jossa erityistutkimukset määrätään tai tulkitaan. Jos 1 momentissa tarkoitettu erityistutkimus tehdään lyhytaikaisessa terveydenhuoltolain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetussa laitoshoidossa, maksu voidaan periä vain yhden kerran kyseisen hoitojakson aikana.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä alle 18-vuotiaalta.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä sellaisesta mainitussa momentissa tarkoitetusta erityistutkimuksesta, jonka tarve:

1) on lääketieteellisesti arvioiden suorassa syy-yhteydessä synnytykseen ja ilmenee viimeistään synnytyksen jälkitarkastuksessa;

2) johtuu siitä, että raskauden ei ole lääketieteellisesti arvioituna mahdollista edetä; tai

3) johtuu raskauden keskeyttämisestä, jos raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen vaarantaisi raskaana olevan hengen tai terveyden tai sikiöllä havaitaan sellainen vaikea sairaus tai vamma, joka vaarantaisi sikiön tai lapsen hengen.

9 b §Leikkaus- ja toimenpidemaksu

Hyvinvointialue saa periä maksun terveydenhuoltolain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa perusterveydenhuollossa ja 3 kohdassa tarkoitetussa erikoissairaanhoidossa leikkauksesta tai vaativasta toimenpiteestä, joka edellyttää anestesiologista osaamista edellyttävää nukutusta tai puudutusta, sekä invasiivisen kardiologian, toimenpideradiologian tai silmäkirurgian leikkauksesta tai vaativasta toimenpiteestä tai muusta vastaavasta merkittävää erityisosaamista tai tila- tai laiteinvestointeja edellyttävästä leikkauksesta tai vaativasta toimenpiteestä:

1) yhden kerran lyhytaikaisen terveydenhuoltolain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetun laitoshoidon hoitojakson aikana sen lisäksi, mitä tämän lain nojalla annetuissa säännöksissä säädetään lyhytaikaisen laitoshoidon maksun, päivä- ja yöhoidon maksun sekä kuntoutushoidon maksun enimmäismääristä;

2) yhden kerran siihen liittyvää avohoidon käyntiä kohden tämän lain nojalla annetuissa säännöksissä säädetyn terveyskeskuksen avohoidon maksun, sairaalan poliklinikkamaksun tai suun ja leukojen erikoissairaanhoidon maksun sijaan, jos leikkaus tai vaativa toimenpide tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä, eikä henkilö jää seurattavaksi hoitopaikkaan toimenpidettä seuraavaan vuorokauteen.

Edellä 1 momentissa säädetyn maksun saa periä 9 a §:ssä säädetyn maksun lisäksi.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä alle 18-vuotiaalta.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä sellaisesta mainitussa momentissa tarkoitetusta leikkauksesta tai vaativasta toimenpiteestä, jonka tarve:

1) on lääketieteellisesti arvioiden suorassa syy-yhteydessä synnytykseen ja ilmenee viimeistään synnytyksen jälkitarkastuksessa;

2) johtuu siitä, että raskauden ei ole lääketieteellisesti arvioituna mahdollista edetä; tai

3) johtuu raskauden keskeyttämisestä, jos raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen vaarantaisi raskaana olevan hengen tai terveyden tai sikiöllä havaitaan sellainen vaikea sairaus tai vamma, joka vaarantaisi sikiön tai lapsen hengen.

9 c §Lääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen maksu

Hyvinvointialue saa periä kuolinpesältä maksun vainajan kuolemansyyn selvittämisestä annetussa laissa säädetystä lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä ja sen perusteella laadittavista kuolintodistuksesta ja hautausluvasta.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä, jos lääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen siirretään suoritettavaksi oikeuslääketieteellisenä kuolemansyyn selvittämisenä.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä, jos henkilö oli kuollessaan alle 18-vuotias. Maksua ei saa periä myöskään todistuksesta kuolleena syntyneestä ja siihen liittyvistä lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä ja hautausluvasta.

Edellä 1 momentissa säädetyn maksun perimiseen kuolinpesältä sovelletaan, mitä 2 a §:n 1 ja 2 momentissa säädetään maksun perimisestä ja 12 §:n 1 momentissa ostopalvelusta.

9 d §Vainajan säilyttämisestä perittävä maksu

Hyvinvointialue saa periä kuolinpesältä maksun vainajan säilyttämisestä. Maksun saa periä sitä vuorokautta, jolloin kuolemansyyn selvittämisestä annetussa laissa säädetty hautauslupa on annettu, seuraavasta vuorokaudesta alkaen siihen vuorokauteen saakka, jolloin vainajan säilyttäminen hyvinvointialueella päättyy. Maksun saa periä vain siltä ajalta, kun vainaja on hyvinvointialueen säilytettävänä.

Edellä 1 momentissa säädettyä maksua ei saa periä kuolleena syntyneen säilyttämisestä tai jos henkilö oli kuollessaan alle 18-vuotias.

Edellä 1 momentissa säädetyn maksun perimiseen kuolinpesältä sovelletaan, mitä 2 a §:n 1 ja 2 momentissa säädetään maksun perimisestä ja 12 §:n 1 momentissa ostopalvelusta.

9 e §Maksun kuuluminen pesänselvitysvelkoihin

Edellä 9 c ja 9 d §:ssä säädetyt maksut luetaan perintökaaren (40/1965) 18 luvun 5 §:ssä tarkoitettuihin hautauskustannuksiin.

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

2.Laki kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain 12 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain (459/1973) 12 a §, sellaisena kuin se on laissa 858/1997, seuraavasti:

12 a §

Oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen on tehtävä maksutta. Sen perusteella laadittava kuolintodistus, hautauslupa ja kuolinselvitys on myös annettava maksutta.

Hyvinvointialueen tekemästä lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä ja sen perusteella laadittavista kuolintodistuksesta, todistuksesta kuolleena syntyneestä ja hautausluvasta sekä vainajan säilyttämisestä perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992).

§

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Esityksen pääasiallinen sisältö (virallinen)
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia ja kuolemansyyn selvittämisestä annettua lakia. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi eräistä uusista terveydenhuollon asiakasmaksuista. Uusia asiakasmaksuja olisivat erityistutkimusmaksu ja leikkaus- ja toimenpidemaksu. Päiväkirurgian maksusta säädettäisiin jatkossa lain tasolla osana leikkaus- ja toimenpidemaksua. Uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu olisi 10 prosenttia korkeampi kuin päiväkirurgian maksu. Lisäksi säädettäisiin kuolinpesältä perittävistä maksuista vainajan lääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä ja vainajan säilyttämisestä. Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen päätöksiin, joilla hallitus on sopinut vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmasta. Esityksellä pyritään osaltaan parantamaan julkisen talouden kestävyyttä. Hyvinvointialueiden valtion rahoitusta alennettaisiin ehdotettavien muutosten osalta. Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2027 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2027.

Tiivistelmä ja otsikko on tuotettu tekoälyllä 23.9.2026. Ne eivät ole virallisia asiakirjoja – tarkista yksityiskohdat alkuperäisestä esityksestä.